Rafael Márquez, Meksiko
Meksikon kapteenilla Rafael Márquezilla, 31, on edessään kolmannet MM-kisansa, jotka jäävät todennäköisesti hänen viimeisikseen. Toppari on edustanut maajoukkuetta jo vuodesta 1997, vaikka Ranskan MM-kisat 1998 jäivätkin väliin.
Márquezin vastuu on pienentynyt huomattavasti seurajoukkueessa FC Barcelonassa, jossa hän on pelannut seitsemän vuotta. Márquezin sopimus Barcelonan kanssa jatkuu vielä kaksi kautta, ja hän on puhunut halustaan lopettaa uransa siellä.
Márquezin liike on auttamatta hidastunut iän ja loukkaantumisten myötä, mutta hän on yhä mainio pitkien avaussyöttöjen ja vapaapotkujen lähettäjä. Márquezin päävastuu on silti puolustamisessa, ja hän pystyy pelaamaan keskuspuolustuksen lisäksi myös keskikentän pohjalla tai oikeana laitapuolustajana.
Meksiko on selvinnyt ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle neljissä edellisissä MM-kisoissa, mutta tällä kertaa putki saattaa katketa. Samassa lohkossa pelaavat Ranska, Uruguay ja isäntämää Etelä-Afrikka, ja Meksikon joukkue näyttää ohittaneen parhaat päivänsä. Joukkueen ihannekokoonpanossa on 5–6 yli kolmekymppistä. Ykköskärki Cuauhtemoc Blanco on peräti 37-vuotias.
Kapteeni Márquez on puhunut tarpeesta nuorten meksikolaisten läpimurrolle kansainväliseen kärkeen. Teinivuosinaan kohutut Carlos Vela ja Giovani dos Santos eivät kuitenkaan ole ainakaan vielä 21-vuotiaina lunastaneet odotuksia. Uuden sukupolven suurin nimi on Deportivo La Coruñaa edustava laituri Andrés Guardado, 23.
Tommi Hannula HS
Muut tähdet
- Alexander Frei, Sveitsi
- Asamoah Gyan, Ghana
- David Villa, Espanja
- Didier Drogba, Norsunluurannikko
- Diego Forlán, Uruguay
- Franck Ribéry, Ranska
- Gianluigi Buffon, Italia
- Harry Kewell, Australia
- John Obi Mikel, Nigeria
- Jong Tae-se, Pohjois-Korea
- Karim Ziani, Algeria
- Keisuke Honda, Japani
- Landon Donovan, USA
- Lionel Messi, Argentiina
- Maicon, Brasilia
- Marcelo Bielsa, Chile
- Martin Škrtel, Slovakia
- Maynor Figueroa, Honduras
- Mesut Özil, Saksa
- Milivoje Novakovic, Slovenia
- Nemanja Vidic, Serbia
- Nicklas Bendtner, Tanska
- Otto Rehhagel, Kreikka
- Park Ji-sung, Etelä-Korea
- Pepe, Portugali
- Rafael Márquez, Meksiko
- Robin van Persie, Hollanti
- Roque Santa Cruz, Paraguay
- Steven Pienaar, Etelä-Afrikka
- Wayne Rooney, Englanti
















[...] Rafael Marquezin ja Ranskan Franck Riberyn esittelut [...]