Pepe, Portugali
Portugalin puolustava keskikenttäpelaaja Pepe, 27, on kokenut vuoden sisällä kameleonttimaisen muodonmuutoksen.
Pepe aloitti kautensa Real Madridissa häijynnäköisenä kaljupäänä, joka kärsi yhä kymmenen ottelun pelikieltoa, jonka oli saanut edellisenä keväänä potkittuaan kylkeen maassa makaavaa Getafen Javier Casqueroa.
Kesän koitettua Pepe on kuitenkin kasvattanut itselleen asialliset hiukset ja vaikuttaa muutenkin kunnon sälliltä.
Pepe ei muistuta enää samanlaista nokkapokkia lietsovaa nuorukaista kuin esimerkiksi saapuessaan Madridiin FC Portosta syksyllä 2007. Häneltä kesti vain marraskuuhun asti ennen ajautumista tappeluun harjoituksissa seurakaveri Javier Balboan kanssa.
Madridin silloisen valmentajan Bernd Schüsterin ratkaisu oli, että Balboaa ei nimetty seuraavan ottelun miehistöön, Pepe nimettiin. Balboa myytiin seuraavana kesänä Benficaan, Pepe jäi Madridiin.
Ratkaisuun vaikutti todennäköisesti, että Pepen vaikutti rähinäalttiudesta huolimatta selvästi lahjakkaammalta pelaajalta. Myös hintalappu painoi: Madrid maksoi hänestä Portolle 30 miljoonaa euroa.
Viime kaudella Pepellä ei oikeastaan ollut paljonkaan mahdollisuuksia nujakointiin. Hän loukkasi polvensa joulukuussa ja menetti melkein koko kevätkauden. Portugalilaiset joutuivat jännittämään pitkään, onko Pepe pelikunnossa edes MM-kisoissa.
Pepe on niitä portugalilaisia, jotka ovat oikeasti brasilialaisia. Hän on myös niitä brasilialaisia, jotka ovat tehneet hyvän päätöksen ottaessaan käyttöön taiteilijanimen. Hänen oikea nimensä on Képler Laveran Lima Ferreira.
Pepe sai Portugalin kansalaisuuden vasta vuonna 2007. Maajoukkueen valmentaja Carlos Queiroz käyttää häntä yleensä puolustavana keskikenttämiehenä, vaikka Madridissa hän on toppari.
Tommi Hannula HS
Muut tähdet
- Alexander Frei, Sveitsi
- Asamoah Gyan, Ghana
- David Villa, Espanja
- Didier Drogba, Norsunluurannikko
- Diego Forlán, Uruguay
- Franck Ribéry, Ranska
- Gianluigi Buffon, Italia
- Harry Kewell, Australia
- John Obi Mikel, Nigeria
- Jong Tae-se, Pohjois-Korea
- Karim Ziani, Algeria
- Keisuke Honda, Japani
- Landon Donovan, USA
- Lionel Messi, Argentiina
- Maicon, Brasilia
- Marcelo Bielsa, Chile
- Martin Škrtel, Slovakia
- Maynor Figueroa, Honduras
- Mesut Özil, Saksa
- Milivoje Novakovic, Slovenia
- Nemanja Vidic, Serbia
- Nicklas Bendtner, Tanska
- Otto Rehhagel, Kreikka
- Park Ji-sung, Etelä-Korea
- Pepe, Portugali
- Rafael Márquez, Meksiko
- Robin van Persie, Hollanti
- Roque Santa Cruz, Paraguay
- Steven Pienaar, Etelä-Afrikka
- Wayne Rooney, Englanti















