Nemanja Vidic, Serbia

Nemanja Vidic

Nemanja Vidic

Nemanja Vidic on kokenut elämässään paljon enemmän kuin keskivertojalkapalloilija.

Serbialainen varttui Uzicessa Kosovon kriisin aikaan, ja Naton pommit iskivät teollisuuskaupunkiin. Manchester Unitedin toppari ei ole julkisuudessa juuri halunnut puhua vaikeista vuosistaan.

”Olin silloin pieni, enkä voinut ymmärtää sodan syitä. En halua vatvoa asiaa, koska ne eivät ole hyviä muistoja ja maailma on muuttunut”, Vidic on kuvaillut tuntojaan Daily Mail -lehdessä.

”Pahinta oli kuulla lentokoneiden tulevan ja tietää, että ne tulevat pommittamaan kaupunkia.”

Teini-ikäisenä pitkänhuiskea puolustaja siirtyi pelaamaan Belgradin Punaiseen Tähteen. Belgradissa hän koki yhden elämänsä suurimmista tragedioista: Vidicin paras ystävä ja pelikaveri Vladimir Dimitrijevic lyyhistyi kentälle ja menehtyi sydänkohtaukseen.

”Olimme erottamattomia. Jaoimme samat unelmat ja halusimme menestyä yhdessä”, toppari on sanonut vuosia myöhemmin.

Nuoruusvuodet ovat varmasti muokanneet Vidiciä paljon. Kentällä hän on valloittanut sydämiä pelottomalla ja kovalla pelityylillään.

Siirryttyään Spartak Moskovasta Manchester Unitediin 2006 puolustaja nousi alkuvaikeuksien jälkeen suurseuran avauskokoonpanoon.

Sen jälkeen hän ei ole luopunut paikastaan ja on nykyään yksi maailman parhaista toppareista. MM-kisoissa kivikasvo johtaa Serbian puolustusta.

Vidicin lisäksi maan puolustuksen kantava voima on Chelsean laitapakki Branislav Ivanovic. Vidic ottaa maajoukkueessa pelaamisen vakavasti.

”Urheilutähdillämme on velvollisuus näyttää itsemme ja maamme hyvässä valossa.”

D-lohkossa pelaava Serbia aloittaa MM-urakkansa tänään Ghanaa vastaan. Etukäteen ajatellen tasaisen lohkon muut maat ovat Australia ja Saksa.

Tapio Keskitalo

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter

Muut tähdet

Kommentit

  1. 22.6.2010, 15:34 ...

    Kyllä tämä Vidic on kokenut paljon ja ihan älyttömiä. Kateeksi melkein ky.