Mesut Özil, Saksa

Mesut Özil

Mesut Özil

Saksa-Australia-ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Mesut Özil yksi germaanifutiksen suurimmista tulevaisuuden toivoista. Michael Ballackin ollessa loukkaantuneiden kirjoissa Saksan menestystoiveet lepäävät pitkälti taitavan keskikenttäpelaajan harteilla.

Turkkilaisten vanhempien poika Özil aloitti Bundesliigauransa jo vuonna 2005 kotikaupunkinsa Schalke o4:ssä. Hän hurmasi Saksan liigacupissa,  mutta vastuun jäätyä muuten joukkueessa pieneksi hän päätti olla allekirjoittamatta jatkosopimusta seuran kanssa.
Kun katsomokomennuskaan ei auttanut, seurasi 4,3 miljoonan euron siirto Werder Bremeniin. Siellä Öziliä ymmärrettiin paremmin ja hänen harhautuksensa ja luovuutensa saivat Werder-fanit nimeämään hänet “uudeksi Diegoksi” joukkueen suuren brasilialaistähden mukaan.

Turkkilaistaustastaan huolimatta Özil on ollut lojaali Saksan maajoukkueelle. Hän pelasi vasta 18-vuotiaana vuoden 2009 alle 21-vuotiaiden Euroopan mestaruusturnauksessa ja oli yksi Saksan parhaista pelaajista joukkueen voittaessa mestaruuden murskaamalla Englannin finaalissa 4-0. A-maajoukkueessa hän debytoi helmikuussa 2009.

Vaikka Saksan maajoukkueen teknisin ja taitavin pelaaja on vasta saavuttamassa Bremenissä hänelle varattua kapellimestarin roolia, hänen huhutaan jo harkitsevan siirtoa pois Bundesliigasta Euroopan kenttien vehreämmille verannoille.

Kysyntä ja tarjonta ainakin kohtaisivat, sillä useiden englantilaisten huippuseurojen kerrotaan havittelevan nuorukaista riveihinsä. Talvella brittimedia kertoi Arsene Wengerin harkitsevan Özilistä Arsenalin keskikentän kulmakiveä jos ja kun Cesc Fabregas siirtyy Barcelonaan. Nuorukainen on kuitenkin itse kertonut haaveilevansa siirrosta juuri katalonialaisseuraan.

“Olen pitänyt Barcelonaa pienestä pitäen jännittävänä”, hän on kertonut saksalaislehdistölle.

“Sinne siirtyminen on unelmani.”

MM-kisoissa onnistuminen nostaisi Özilin lopullisesti Euroopan pelintekijöiden eliittiin ja nostaisi hänen hintalappunsa Manchester City-lukemiin kesän siirtomarkkinoilla.

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter

Muut tähdet

Kommentit

  1. 24.6.2010, 20:03 ulpukka

    Hyvä Özil !
    Pelastit Saksan nöyryytykseltä .

  2. 27.6.2010, 18:57 Saksa nöyryytti Englantia tuomarien avustuksella | MM2010

    [...] sen sijaan lähtivät vastahyökkäyksiin aika ajoin todella terävästi. Mesut Özil pelotteli Englannin maalivahti David Jamesia jo viidennellä minuutilla, mutta Portsmouth-vahti [...]

  3. 2.7.2010, 13:56 Urho

    Miten ihmeessä hän oli 18-vuotias 2009 kun hän on syntynyt 1988? Ymmärsinkö lauseen väärin vai onko teksti väärässä? Özil on tämän MM-kisan nuori lupaus!!

  4. 3.7.2010, 13:25 Saksan ja Argentiinan “henkinen finaali” jännittää molemmissa leireissä | MM2010

    [...] Lue pelaajaesittelyt: Lionel Messi, Argentiina ja Mesut Özil, Saksa. [...]

  5. 6.7.2010, 23:55 ...

    huomisesta tulee jännä peli…. vähä kannustan espanjaa mutta jos espanja voittaa niin saksa saisi kyllä saada kultaa

  6. 7.7.2010, 15:55 Özil: “Tylsistynyt” Englanti ei ansainnut jäädä kisoihin | MM2010

    [...] luottopelaajaksi MM-turnauksessa noussut Mesut Özil ei pidä Englannin putoamista kisoista Frank Lampardin hyväksymättä jääneestä maalista [...]

  7. 8.7.2010, 16:09 latua pärkkele!!!!!

    ötsil näyttää ihan quasimodolta

  8. 8.7.2010, 16:13 Pave

    Harmi ettei Saksalla tule olemaan muuta kotiin vietävää kisoista kuin Mesut Özilin Marty Feldman-näköisyyskisan palkinto.

    http://en.wikipedia.org/wiki/File:Marty_Feldman.png

  9. 8.7.2010, 16:15 LOHI

    mikä on quasimodo?

  10. 8.7.2010, 23:31 SamuraiKyouichi

    Schweini tai Miro ois kyllä miusta ollu parempi tähti ku Özil…

  11. 9.7.2010, 15:03 pallåpåika

    latua pärkkele!!!!!

    ”ötsil näyttää ihan quasimodolta”

    no olipas tosi ”nerokas” ja ”hauska” kommentti! oikeen ”repeen naurusta”. taidat tosiaankin ”ajatella”, mitä kirjoitat!

  12. 11.7.2010, 0:03 mosul

    Özil? Meniköhän journalistilta nyt nimet sekaisin?

    Saksalla oli yksi pelaaja joka kantoi jengin pronssiotteluun, Thomas Muller. Silloin kun ei tehnyt tärkeitä maaleja, syötti tai petasi paikkoja uuvahtaneelle Podolskille tai Kloselle. Klose on myös kuningas!

  13. 12.7.2010, 13:32 jorma

    Özil on ainakin vielä raakile. Joka toinen helppo (helpohko) syöttö meni harhateille, joskus onnisti. Laukaukset eivät ole bundesliigatasoa. Ehkä se siitä.