Maynor Figueroa, Honduras
Maynor Figueroa on yksi Hondurasin harvoista Euroopassa pelaavista ammattilaisista. Hän on pelannut vuodesta 2008 saakka Valioliigan Wiganissa, jossa hänet muistetaan muun muassa yhdestä kauden komeimmista maaleista.
Puolustaja Figueroa pommitti viime joulukuussa maalin Stoken verkkoon omalta kenttäpuoliskolta lähteneellä kanuunalla.
Hän syntyi vuonna 1983 Jutiapassa. Figueroan ensimmäinen seura oli Victoria, josta hän siirtyi Hondurasin mahtiseuraan Olimpiaan.
Figueroa oli vuonna 2007 Olimpian kapteeni ja häntä houkuteltiin muun muassa Yhdysvaltojen MLS-liigaan. Puolustaja päätti kuitenkin lähteä Englantiin ja Wiganiin.
Hänen Euroopan-uransa alkua hankaloittivat työlupa-asiat. Britanniassa noudatetaan tarkkoja sääntöjä siitä, kuinka ulkomaalaiset pelaajat voivat tulla maahan. Ensimmäiset puoli vuotta hän pelasikin lainasopimuksella, mutta siirrosta saatiin pysyvä jo kesällä 2008.
Wiganissa Figueroan hankintaa ihmeteltiin aluksi kovasti, vaikka mies ei ollutkaan kovin kallis. Hän on pelannut kahdessa ja puolessa vuodessa lähes 80 ottelua, joten asema joukkueessa on varsin hyvä.
Hänet tunnetaan kovasta vasemman jalan vedostaan ja pitkistä rajaheitoistaan, joita hän viljelee varmasti myös MM-turnauksessa. Hondurasin paidassa Figueroa on pelannut lähes 70 ja onnistunut maalinteossakin kahdesti.
Kuten monella hyökkäyspeliin osallistuvalla puolustajalla, myös Figueroalla on ajoittain vaikeuksia omassa päässä. Esimerkiksi alussa mainitun unelmamaalinsa jälkeen hän päästi Stoken tasoittamaan turhan helposti.
Tällaiset virheet estävät Figueroaa nousemasta aivan huipputasolle Valioliigassa ja muissa huippuliigoissa.
Figueroan vaimo Sandra Norales on myös ammattilaisurheilija. Hän pelaa käsipalloa Manchesterin yliopiston joukkueessa. Pariskunnan esikoisen nimi on Keyrol Alexis Figueroa.
Muut tähdet
- Alexander Frei, Sveitsi
- Asamoah Gyan, Ghana
- David Villa, Espanja
- Didier Drogba, Norsunluurannikko
- Diego Forlán, Uruguay
- Franck Ribéry, Ranska
- Gianluigi Buffon, Italia
- Harry Kewell, Australia
- John Obi Mikel, Nigeria
- Jong Tae-se, Pohjois-Korea
- Karim Ziani, Algeria
- Keisuke Honda, Japani
- Landon Donovan, USA
- Lionel Messi, Argentiina
- Maicon, Brasilia
- Marcelo Bielsa, Chile
- Martin Škrtel, Slovakia
- Maynor Figueroa, Honduras
- Mesut Özil, Saksa
- Milivoje Novakovic, Slovenia
- Nemanja Vidic, Serbia
- Nicklas Bendtner, Tanska
- Otto Rehhagel, Kreikka
- Park Ji-sung, Etelä-Korea
- Pepe, Portugali
- Rafael Márquez, Meksiko
- Robin van Persie, Hollanti
- Roque Santa Cruz, Paraguay
- Steven Pienaar, Etelä-Afrikka
- Wayne Rooney, Englanti
















[...] voit lukea otteluennakon tai lyhyen esittelyn Hondurasin puolustuksen avainpelaajasta Maynor Figueroasta. [...]