Alexander Frei, Sveitsi

Alexander Frei

Alexander Frei

Sveitsin hyökkääjä Alexander Frei on jalkapallomaailman Aku Ankka. Häntä vainoaa alati huono tuuri, ja silloin harvoin kun ei vainoa, hän aiheuttaa epäonnensa itse.

Viime viikolla Frei, 30, ei pelannut Sveitsin yllätysvoitossa Espanjaa vastaan, koska loukkasi nilkkansa vain pari tuntia ennen maajoukkueen lentoa Etelä-Afrikkaan. Aiemmin keväällä hän oli pitkään sivussa seuransa FC Baselin peleistä, koska mursi helmikuussa kätensä.

Viimeisin vamma osoittautui pelättyä lievemmäksi, ja valmentaja Ottmar Hitzfeldin mukaan Frei on pelikunnossa – joskaan ei välttämättä avauskokoonpanossa – Chileä vastaan.

Mikäli vanhoihin merkkeihin on uskomista, se ei kuitenkaan lupaa vielä paljon.

EM-kisoissa 2008 Frei loukkasi polvensa avauspelin avausjaksolla ja joutui jättämään loput pelit väliin. Hän kannusti joukkuetovereitaan kentän ulkopuolelta ja meni turnauksesta leikkaukseen.

MM-kisoissa 2006 Frei teki kaksi maalia, kun Sveitsi purjehti alkulohkon ykköseksi päästämättä osumaakaan. Lohkovoittajana Sveitsi sai ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaansa Ukrainan. Peli venyi maalittomana jatkoajalle, jonka kuluessa Frei päätettiin vaihtaa pois kentältä.

Ei ehkä olisi kannattanut, sillä hän oli joukkueensa paras rangaistuspotkujen laukoja, ja pelin ratkaisu jouduttiin hakemaan rankkarikilpailusta. Sveitsistä tuli tuolloin MM-historian ensimmäinen joukkue, joka ei onnistunut pilkkukisassa kertaakaan.

EM-kisoissa 2004 eli ensimmäisessä arvoturnauksessaan Frei aiheutti itse ennenaikaisen poistumisensa. Lohkovaiheen toisessa kamppailussa hän sylkäisi Englannin Steven Gerrardia ja sai rangaistukseksi kolmen ottelun pelikiellon.

Sveitsi putosi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, joten Freita ei enää nähty kentällä.

Kaikista loukkaantumisistaan ja hölmöilyistään huolimatta Frei on Sveitsin maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä. Hän on osunut maaotteluissa jo 40 kertaa.

Tommi Hannula HS

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter

Muut tähdet

Kommentit

  1. 1.7.2010, 20:20 sanna

    hää o iha täys paska

  2. 7.7.2010, 16:02 triple-x

    sylkässy gerrardia em 04? ja mää kun luulin freitä pelimieheksi