Nelson Mandelan mukaan nimetyn alueen stadion on yksi MM-kisoja varten rakennetuista uusista pelipaikoista. Toimeen tartuttiin sen vuoksi, ettei Port Elizabethin kaupungissa ollut lainkaan kansainväliselle huippujalkapallolle sopivaa areenaa, eikä vanhaa rugbystadionia haluttu lähteä sellaiseksi muuttamaan.

Kuva: 2010 FIFA World Cup Local Organising Committee
Stadion avattiin virallisesti vasta tänä vuonna, vaikka siellä pelattiin muutama ottelu jo viime vuoden puolella.
Stadion sijaitsee kauniilla paikalla North End -järven rannalla. Rakennuksen silmiinpistävin piirre on erikoinen katto, joka saa stadionin muistuttamaan ulkonäöltään kukkaa. Niinpä areenan lempinimeksi onkin muotoutunut Sunflower eli ”Auringonkukka”.
45 000 -paikkaiselle stadionille saadaan MM-kisojen ajaksi vielä 4 000 lisäistuinta. Nelson Mandela Bay isännöi turnauksessa muun muassa yhtä neljännesvälierää, yhtä puolivälierää ja pronssiottelua. Muiden stadionien tapaan siellä pelataan myös viisi alkulohkojen koitosta.
Yksi mailman hienoimmista stadioneista.
Voi sitä päivää, jos Suomi pelaisi kotipelinsä Helsingissä samanlaisella stadionilla.