Kapkaupungin stadion on yksi MM-kisoja varten rakennetuista uusista areenoista. Sitä kutsutaan yhä epävirallisesti Green Pointin stadioniksi samalla paikalla aiemmin sijainneen pelipaikan mukaan.

Kuva: 2010 FIFA World Cup Local Organising Committee
Paikan virallinen nimi on kuitenkin yksinkertaisesti Kapkaupungin stadion. Kaupungin hallintoelimet päättivät nimestä virallisesti lokakuussa 2009.
Stadion on Atlantin rannalla keskustan läheisyydessä. Sen yleisökapasiteetti on 69 070 katsojaa, joten se on MM-kisojen kolmanneksi suurin areena. Rakennus on päällystetty ääntä vaimentavalla pinnoitteella.
Stadion sijoittuu Kapkaupungin kaupunkikuvassa kahden tunnetun maamerkin Pöytävuoren ja Robben Islandin väliin.
Kapkaupungissa pelataan viisi alkulohkojen ottelua sekä yksi kamppailu niin neljännes- ja puolivälierissä kuin välierissäkin.