Durban, Moses Mabhida

Etelä-Afrikan kommunistisen puolueen entisen pääsihteerin mukaan nimetty stadion on MM-kisojen toiseksi suurin peliareena. Se rakennettiin MM-kisojen alla Durbanin kaupunkiin paikalle, jossa sijaitsi aiemmin Kings Parkin jalkapallostadion.

Moses Mabhida, Durban

Kuva: 2010 FIFA World Cup Local Organising Committee

Kisojen aikana sille mahtuu 70 000 katsojaa. Katsomon rakenteet mahdollistavat sen, että stadionista voidaan tehdä myöhemmin kompaktimpi 54 000 -paikkainen areena tavallisiin liigaotteluihin. Yleisökapasiteettia voidaan myös tarvittaessa kasvattaa aina 80 000 paikkaan saakka.

Stadionin rakennustyöt aloitettiin vuonna 2006 ja se valmistui kaksi vuotta myöhemmin. Stadionin kaarimainen kattorakennelma tuo mieleen Lontoon Wembleyn. Katolle pääsee ihailemaan näköalaa Durbanin kaupungin ylle ja valtamerelle.

Durbanissa pelataan viisi alkulohkojen ottelua sekä yksi neljännesvälierä. Stadion isännöi myös toista MM-välierää 7. heinäkuuta.

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter

Artikkelit

Stadionilla pelatut ottelut

Muut stadionit