Pilkun möhlinyt Japanin Komano saa mitalin
Ainoana pelaajana rangaistuspotkukilpailussa Paraguayta vastaan jalkapallon MM-kisoissa epäonnistunut japanilaispelaaja Yuichi Komano saa mitalin. Lue lisää
Paraguay rankkareilla ensi kerran kahdeksan joukkoon
Paraguayn ja Japanin neljännesvälierää leimasi molempien osapuolien tarkka ja kurinalainen puolustuspeli, mutta eteläamerikkalaiset voittivat lopulta rangaistuspotkukilpailun 5-3 vieden toiseksi viimeisen puolivälieräpaikan. Lue lisää
Livekeskustelu: Paraguay voitti rankkarikisan
Turnauksen yllättäjiin kuuluvat Paraguay ja Japani kohtasivat tiistain ensimmäisessä neljännesvälierässä. Kuten ennakkojuttu kertoo, voitto olisi ollut kummalle tahansa maalle historiallinen.
Yksi kisojen parhaista pelaajista tähän saakka on ollut Japanin hyökkääjä Keisuke Honda, jonka esittelyn pääset lukemaan täältä.
Paraguay puolestaan toivoi, että Roque Santa Cruz olisi muutakin kuin komistus ja tekisi ensimmäisen MM-kisamaalinsa nyt. Santa Cruzin esittely löytyy täältä.
Tässä artikkelissa voit lukea livekeskusteluun alkuillan jännitysottelusta, jonka Paraguay lopulta voitti rankkarikisan jälkeen.
Japani ja Paraguay tavoittelevat historiallista puolivälieräpaikkaa
MM-kisojen toiseksi viimeisessä neljännesvälieräottelussa Japani puolustaa aasialaista jalkapalloa. Japanin jatkopaikka pitäisi myös Aasian kahdeksan parhaan joukossa. Lue lisää
Japanilaistähti Honda: Emme ole vielä lopettaneet
Japanin suurin tähti Keisuke Honda uskoo vakaasti, että maalla on mahdollisuudet edetä MM-turnauksessa pitkälle.
”En ole niin riemuissani kuin odotin olevani, koska en usko, että olemme vielä lopettaneet. Mielestäni voimme mennä vielä pidemmälle tässä turnauksessa”, Honda kuvaili. Lue lisää
Japani herkutteli vapaapotkuilla jatkopaikan

Japanin Yasuhito Endo (vas.) juhli osumaan yhdessä avausmaalin tehneen Keisuke Hondan kanssa. Kuva: Pedro Ugarte / AFP
Japani voitti Tanskan E-lohkossa 3-1 ja eteni neljännesvälieriin. Tanskan turnaus sen sijaan päättyi rajuun pettymykseen, sillä edessä on kotimatka. Lue lisää
Yksitoista samuraita taistelee itsensä jatkoon

Japanin Daisuke Matsui (toinen vas.), Keisuke Honda, Kengo Nakamura ja Yuji Nakazawa harjoittelivat keskiviikkona Rustenburgissa. Kuva: Shuji Kajiyama / AP
Japanin ja Tanskan välisessä ottelussa panokset eivät voisi olla suuremmat. Kumpikin joukkue on lohkotaulukossa tällä hetkellä kolmessa pisteessä, mutta ratkaiseva ero löytyy maalierosarakkeesta. Japanin lukema on 0, Tanskan -1.
Japanille siis riittää viimeisestä ottelusta tasapeli, kun taas Tanskan on pakko voittaa selvitäkseen neljännesvälieriin – todennäköisesti Paraguayta vastaan. Lue lisää
Tanskalla suuri huoli: Pystyykö Nicklas Bendtner pelaamaan?
Tänä aamuna Tanskan valmennusjohto, Morten Olsen ja Peter Bonde, joutuvat tekemään ison ratkaisun. Pystyykö joukkueen ykköskärki Nicklas Bendtner pelaamaan? Lue lisää
Sneijderin kierre puri Japaniin
Hollannin jatkopaikka MM-turnauksen alkulohkosta E on enää sinettiä vailla. Oranssipaidat kukistivat lauantain iltapäiväottelussa Durbanissa Japanin 1-0. Ainokaisen osuman laukoi Wesley Sneijder toisen jakson alussa. Lue lisää
Live-keskustelu: Hollanti ja Japani
Täällä keskusteltiin E-lohkon ottelusta Hollanti – Japani, joka päättyi oranssipaitojen voittoon. Pelin ainoan maalin teki Wesley Sneijder.
Voit myös lukea tämän ennakkojutun kamppailusta. Vilkaise myös joukkueiden tähtipelaajien esittelyt, joihin Hollannilta pääsi Robin van Persie ja Japanilta Keisuke Honda.






















