Ennakot ja jälkipuinnit
| Espanja
| Hollanti
| Pedro Pinto

Sergio Busquets ja Xabi Alonso onnittelivat toisiaan. Kuva: Lluis Gene / AFP
Meillä on uusi maailmanmestari 64 ottelun ja 145 maalin jälkeen. Ja arvoisat mestarit onkin. Espanja oli MM-turnauksen 2010 paras joukkue ja he ansaitsevat mestaruuspokaalin.
Kun kävelin pois Soccer City -stadionilta tunsin itseni etuoikeutetuksi nähtyäni yhden kaikkien aikojen parhaista maajoukkueista. Joku voi olla eri mieltä ja sanoa, että he tekivät vain kahdeksan maalia seitsemässä ottelussa.
Minä en kuitenkaan muista maajoukkuetta, joka olisi pelannut yhtä korkealuokkaisesti ja taitavasti kuin La Furia Roja teki täällä Sateenkaarivaltiossa.
Minun mielestäni ainoa syy siihen, ettei Espanja tehnyt enempää maaleja oli kaikkien vastustajien pelityyli. Espanjaa vastaan pelattiin vastahyökkäyspeliä, jossa pyrittiin sulkemaan Espanjan kaikki tiet maalille.
Katsotaanpa hieman, miksi Espanja oli niin hyvä. Ensimmäinen huomio on ilmeinen ja käsittelee keskialueen pelaajien keskinäistä kemiaa.
Andrés Iniesta ja Xavi ovat pelanneet Barcelonassa yhdessä kahdeksan vuotta ja se näkyy. Näyttää kuin heillä olisi telepaattinen yhteys toisiinsa, syöttely sujuu niin helposti.
Ei pidä unohtaa sitä, että nämä keskikentän maestrot voivat keskittyä parhaaseensa kahden tuntemattomamman sankarin ansiosta – Xabi Alonson ja Sergio Busquetsin.
He puolustavat, kun niin täytyy tehdä ja auttavat pelin kääntämisessä joka tilanteessa. Kuten Portugalissa sanotaan, he kantavat pianon, jotta Xavi ja Iniesta voivat soittaa sitä.
Alakerrassa minut vakuutti eniten Sergio Ramos. Hän toi Espanjalle sellaisia uusia ulottuvuuksia, joita harvalla joukkueella oli MM-turnauksessa. Real Madridin tähti oli aina valmis syöksymään ylös, kun sitä tarvittiin.
Hän loi joukkuekavereilleen paikan toisensa jälkeen. Loppuottelussa hän olisi voinut puskea kaksi maalia. Minusta hän oli mahtava.
Puolustuksen keskustassa Gerard Piqué oli komentava ja Carles Puyol tehokas. Barcelonan kapteenista tuli myös sankari hänen tehtyään voittomaalin Saksaa vastaan välierässä.
Siirrytään kentällä ylöspäin. David Villa oli totutun tappava ylhäällä. Hän osui verkkoon viisi kertaa ja olisi voinut tehdä vielä enemmän ilman Espanjan vastustajien maalivahtien loistavia otteita.
Barcelonan uusin tähti paransi mainettaan entisestään ja yllättäen 30 miljoonan euron hintalippu tuntuu halvalta.
Vielä loppusanat Hollannista. Heidän tappioton putkensa katkesi pahimpaan mahdolliseen aikaan. Bert van Marwijkin komennossa oli sujunut 25 peliä ilman tappion maistelua. Yhtenä suurena iltana he eivät vain olleet tarpeeksi hyviä.
Wesley Sneijderilla oli vaisu peli, ja Robin van Persie oli varjo entisestään. Itse asiassa minua jopa järkytti, kuinka vähän Arsenalin miestä näytti välillä kiinnostavan. Hänen maansa olisi ansainnut parempaa.
CNN:n urheilun kirjeenvaihtaja Pedro Pinto johtaa CNN:n kansainvälisen palvelun raportointia jalkapallon MM-kisoissa Etelä-Afrikassa. Pinton kolumnit julkaistaan suomeksi käännettyinä MM2010.fi -sivuilla.
Pedro Pinto: “Andrés Iniesta ja Xavi ovat pelanneet Barcelonassa yhdessä kahdeksan vuotta ja se näkyy. Näyttää kuin heillä olisi telepaattinen yhteys toisiinsa, syöttely sujuu niin helposti.”
Enpä olisi voinut tuota paremmin sanoa. :) Visca Barça! ♥