Espanja
| Mustekala Paul
| Uutinen
| 12.7.2010 14:47

Espanjalaiskannattaja otti mustekalan tatuoinnin Paulin ennustusten innoittamana. Kuva: Armando Franca / AP
Kahdeksan MM-ottelun voittajan ennustanut mustekala Paul jää eläkkeelle virallisen jalkapalloanalyytikon tehtävästään.
Oberhausenin akvaariossa asuvan Paulin tiedottaja Tanja Munzig kertoi, että mustekala keskittyy tästedes mielipuuhiinsa: Hoitajien kanssa leikkimiseen ja vierailulle tulevien lasten ilahduttamiseen.
Paul ennusti ensin Saksan otteluita. Ennustusten osuttua oikeaan siitä tuli maailmanlaajuinen julkkis. Paulilta pyydettiin ennustusta myös loppuottelusta, vaikka Saksa ei pelannutkaan siinä. Se valitsi epäröimättä Espanjan, joka myöhemmin voitti finaalissa Hollannin 1–0.
Vielä ei tiedetä, viettääkö Paul eläkepäivänsä Espanjassa, jossa se on valtavan suosittu.
Espanjan pääministeri Jose Luis Zapatero vitsaili finaalin alla olevansa huolestunut mustekalan turvallisuudesta, kun tämä oli ennustanut Saksan tappion juuri Espanjalle. Zapatero lupasi useita uhkauksia saaneelle Paulille jopa turvapaikan Espanjasta.
AP
“Espanjalaiskannattaja otti mustekalan tatuoinnin Paulin ennustusten innoittamana. Kuva: Armando Franca / AP”
Aika huonosti tehty tatuointi, kun värit hien myötä noin pahasti valuvat…
[...] akvaario kertoikin aiemmin maanantaina, että Paul jää eläkkeelle. Hoitajansa mukaan se ei enää veikkaa jalkapallotuloksia, eikä aloitakaan esimerkiksi [...]
no kai se valuu jos on tuore tatuointi verta/ihokudosnestettä ja mustetta..
Olisiko tuo piirretty kuva, teksti ainakin näyttää tussilta
ois kiinnostavampi tietää osaako se ennustaa tuloksia vai ihan vahingossa joka kerta valitsee oikean puolen korin. kusen maku suussa indeed