Espanja
| Hollanti
| Mustekala Paul

Ehdottomasti eniten kuvattu ennustava eläin on Paul. Kuva: Patrik Stollarz / AFP
Ennustava mustekala on saanut lukuisia jäljittelijöitä. Kaikki nämä eläimet veikkaavat MM-turnauksen loppuottelun tulosta. MM2010.fi keräsi yhteen muutaman ennustuksen.
1. Ensimmäinen ja kuuluisin ennustaja on mustekala nimeltä Paul, joka asuu Oberhausenin akvaariossa Saksassa. Se aloitti uransa jo EM-turnauksessa 2008. MM-turnauksessa se on ennustanut oikein kaikki Saksan ottelut.
MM-finaalin voittajaksi Paul povaa Espanjaa.
2. Seuraava julkisuuteen nousi papukaija Mani, joka vastavetona Paulille luottaa Hollannin mestaruuteen. Mani asustaa Singaporessa.
3. Tallinnan eläintarhan Pino-simpanssi päätti, että se pystyy ennustamaan siinä missä mustekala tai papukaijakin. Pino komppaa arviossaan papukaijaa ja sanoo Hollannin voittavan.
4. Ilta-Sanomien Misha-koira päätti myös kokeilla ennustustaitojaan. Ne vaikuttavat varsin hyviltä, sillä Misha ennusti jo Saksan voiton pronssiottelussa. Finaalin voittajaksi Misha ennustaa Espanjaa.
5. Eläinennustajat alkavat mennä yhä omituisemmiksi. Darwinin eläintarhan 700-kiloinen krokotiili Harry väittää myös, että Espanja voittaa mestaruuden.
6. Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: MM2010.fi:n lukijat. Teistä Espanjaan uskoo 52 prosenttia ja Hollantiin siten 48 prosenttia. Lopullinen äänestystulos näkyy alapuolella.
Tämän ehdottoman tieteellisen koosteen perusteella Espanja voittaa siis äänin 4-2. Pahoittelut kaikille äänestäjille, että tässä jutussa kisasivujen kysely on rinnastettu eläinten arvauksiin.
Kumpi voittaa maailmanmestaruuden?
Vamos España! Visca Barça! ♥ Näinhän siinä käy! :)
Kyl mää Hollantia kannatan, mutta pahoin pelkään et Espanja sen voittaa, kun virheetön mustekalakin niin sanoo.
Toivottavasti eläimet eivät loukkaannu siitä että mitä on verrattu heihin.
@fanboy: hyvä pointti :D
[...] This post was mentioned on Twitter by Niko Rinta, Oulu. Oulu said: @UUTISET: Ennustavat eläimet Espanjan kannalla äänin 4–2: http://bit.ly/9k2I69 [...]
Ai kiitti, MM2010.fi lukijat lasketaan mukaan ennustaviin eläimiin ;-)
Taisin tehdä oikein, kun lopetin lehden tilauksen, kun lehti julkaisee tällaisia juttija.
Toimitus: Taisi olla kyllä tämä kisasivusto MM2010.fi, joka julkaisi ja vahvasti keventävässä hengessä.
Meillä on kaksi kissaa, joista toinen ennustaa Espanjan toinen Hollannin voittoa. Tänään selviää, kummalta aletaan jatkossa kysellä ennustusta oikeista Lotto -numeroista
Nämä ennustavat eläimethän juuri ilahduttavat. :) Omakin kisuni poimi Espanja-hiiren lelukorista.
[11.7.2010, 21:13
Hesarin tilauksen lopettanut
Taisin tehdä oikein, kun lopetin lehden tilauksen, kun lehti julkaisee tällaisia juttija.
Toimitus: Taisi olla kyllä tämä kisasivusto MM2010.fi, joka julkaisi ja vahvasti keventävässä hengessä.]
Hienoa, hoidit tämän keissin erinomaisesti! Kirjoitteleppas samantasoinen jutti myös Suomikaksneloselle, kyllä ne sen julkaisee. Voit sitten irtisanoa Seiskan tilauksesi.
Jännittävää finaalijännäystä!