Tim Sparv uskoo mustekalan ennusteen toteutuvan

Ennakot ja jälkipuinnit | Espanja | Hollanti | Uutinen | 10.7.2010 21:05

TimSparv

Tim Sparv uskoo mustekala Paulin ennustukseen (Lehtikuva/Roni Rekomaa)

MM-kisojen aikana suurta huomiota saanut ennustajamustekala Paul veikkasi MM-finaalin voittajaksi Espanjaa. Suomen A-maajoukkueen keskikenttäpelaaja Tim Sparv komppaa Paulin ennustusta.Sparv on ollut erityisen vaikuttunut Espanjan keskikentän pelaamisesta.

“Espanja oli tosi hyvä Saksaa vastaan. Xavi ja Iniesta alkavat heräillä, Villa häärii kärjessä ja Busquets katkoo palloja keskikentän pohjalla. Jos mustekala-Paul nappasi Espanjan voittajaksi, niin pakkohan sitä on uskoa”, Sparv naurahtaa.

Hollanti tunnettiin aiemmin erittäin hyökkäävänä joukkueena, mutta Sparv on huomannut oranssipaidoissa pienen eron entiseen.

“Hollanti osaa nyt myös puolustaa. Ennen he vain hyökkäsivät eivätkä oikein ajatelleet mitä tapahtuu jos he menettävät pallon. Nyt he puolustavat enemmän kuin ennen”.

Hollanti on suomalaisittain myös mielenkiintoinen joukkue, sillä Hollanti pelaa Suomen kanssa samassa lohkossa syksyllä alkavissa EM-karsinnoissa. Sparvin mukaan Hollannin maailmanmestaruus saattaisi hyödyttää myös Huuhkajia.

“Vaikea sanoa millainen vaikutus maailmanmestaruudella olisi heihin. Toivottavasti ainakin tosi pitkä krapula”, Sparv heittää.

“Voi olla, ettei maailmanmestaruuden jälkeen ole ihan heti fiilistä aloittaa EM-karsintoja. Meille olisi tietenkin hyvä asia, jos he tulisivat huonolla asenteella peliin”.

Sparv ennustaa Hollannin menevän täysin sekaisin jos se voittaa finaalissa Espanjan.

“Aivan varmasti kaikki sekoavat. Täällä on jo nyt kaikki oranssia ja Hollannin lippuja on kaikkialla”.

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter

Tuoreimmat uutiset