Antti Pohjan blogi: Oppimateriaalia

Antti Pohja | Blogit

On oikeastaan isossa kuvassa aika sama, kumpi voittaa maailmanmestaruuden. Espanjalle ja Hollannille se olisi kummallekin ensimmäinen ja ansaittu. Finaaliin ei pääse tuurilla.

Hollannissa varmasti koetaan, että olisi oikeus ja kohtuus kaiken historian valossa, että he voittaisivat vihdoin. alisuorittaja-Espanjassa kansa lienee samaa mieltä omiensa puolesta.

Aina puhutaan siitä, että arvokisat näyttävät suuntaa lajin kehitykselle. Siitäkin näkökulmasta katsottuna on melko sama, kumpi finaalin vie. Niin Espanjan kuin Hollanninkin tapa ajatella ja toteuttaa jalkapalloa on sellainen, jota voi kehua – tietyin varauksin – sanoilla: viihdyttävää, luovaa, hyökkäävää. Vaikka mestaruus itsessään on tärkein voittajamaalle, on globaalilla tasolla merkitystä myös pelitavalla, jolla pokaali voitetaan.

Kisojen jälkeisinä vuosina lajin evoluutio seurailee menestyneiden maiden tyyliä ja taktista suuntautuneisuutta. Suoraan matkimalla ei voi tietenkään mitään kopioida, sillä viime kädessä pelitavan ratkaisee kunkin joukkueen resurssit eli pelaajien taso. Espanjan tai Hollannin pelaajamateriaalia ei löydy Pohjolasta eikä aina ihan muualtakaan. Silti yksityiskohtien ja kokonaisuuksienkin omaksuminen menestyvien huippumaiden pelityyleistä on ensiarvoisen tärkeää.

Kisat ovat siis pienemmille maille ennen kaikkea oppimateriaalia. Miten puolustetaan, miten hyökätään? Miten paljon ja missä tilanteissa otetaan riskejä, ja kuinka hallittuja ne ovat? Onko pallonhallinta pallonhallinnan vuoksi hyödyllistä vai ei? Pitäisikö päivittää juniorivalmennuksen painopistealueita ja vaatimustasoa?

Usein sanotaan, että meidän Suomessa pitäisi opiskella maita, jotka ovat pelityyliltään ja kansanluonteeltaan lähellä meitä. Puhutaan Ruotsista, Saksasta, jopa Englannista. Sanoisin, että Espanjalta ja Hollannilta voimme oppia aivan yhtä paljon ja enemmänkin.

Xavi ja kumppanit ovat näyttäneet esimerkiksi sen, että jalkapallokieleen ei kuulu termiä ’turha syöttö’. Pieni pallonsiirto viereen voi olla se ratkaiseva puolustusmuurin heilauttaja, joka antaa tarvittavan kaksikymmentäviisi senttimetriä väylää voittomaalin läpisyöttöön.

Hollantilaiset taas pelaavat enemmän mies miestä vastaan -peliä. Heidän laitapelaajilta vaaditaan jatkuvaa pallollista haastamista, oman parin voittamista. Ei Robben tarvitse taustakiertoja tai ylivoimatilanteita, hän haluaa kyykyttää pakin kaksi yksin ja valita sen jälkeen syötön ja laukauksen väliltä.

Hollannin ja Espanjan välinen finaali on futiskulttuuria pullistelevien maiden historiallinen huipentuma, josta puhutaan vielä pitkään. Näiden maiden arkista kansallista toimintaa se ei kuitenkaan suuresti hetkauta.

Meidän pitää tehdä samoja asioita kuin suuret voittajat, ja rakentaa nimenomaan perusta vahvaksi. Emme ehkä tee asioita vielä yhtä hyvin, mutta ei niitä saa jättää kokonaan tekemättäkään. Saatamme olla sukupolven jäljessä, mutta ei saa antaa periksi. Se, että pääsisimme jollain ilveellä arvokisoihin, ei ole yksin ratkaisu mihinkään. Vai pysyykö kannettu vesi kaivossa?