Ennustajamustekala ei anna Saksalle enää mahdollisuuksia

Mustekala Paul | Uutinen | 6.7.2010 15:17

Oraakkelimustekala Paul luottaa Espanjaan. (PATRIK STOLLARZ/AFP)

Saksa saa unohtaa haaveensa jalkapallon maailmanmestaruudesta. Ainakin jos on uskominen Paul-nimistä mustekalaa, joka on tähän saakka ennustanut saksalaisten edesottamukset tismalleen oikein.

Oberhausenilaisessa akvaariossa asustavan Paulin ennustusmetodi on yksinkertainen. Sille annetaan valittavaksi kaksi vastakkain pelaavien maiden lipuilla koristettua ruokasäiliötä. Se, kumman kimppuun Paul iskee ensimmäisenä, on tulevan ottelun voittaja.

Ennen keskiviikon MM-välierää Paul noukki ruokansa Espanjaa edustavasta säiliöstä. Paul on aiemmissa otteluissa ottanut aina Saksan lipulla varustetun ruokasäiliön. Paitsi ennen Serbia-peliä, jonka Saksa hävisi.

Saksalaiset voivat lohduttautua sillä, että Paulkaan ei ole erehtymätön. Ennen vuoden 2008 EM-finaalia mustekala valitsi erheellisesti Saksa-astian, vaikka voiton vei Espanja.  STT-Reuters

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter

Tuoreimmat uutiset

Kommentit

  1. 6.7.2010, 15:25 viva

    Olishan se aika mukavaa, jos Espanja veis voiton :)
    Mun mielestä, Espanjan kuuluu voittaa :D

    VIVA ESPAÑA !!! (:

  2. 6.7.2010, 15:34 messi fan

    Visca Barça! Hyvä Paul! :)

  3. 6.7.2010, 15:39 nonno

    Mihin maailma on menossa

  4. 6.7.2010, 15:49 Suvi

    Hyvä Espanja!

  5. 6.7.2010, 15:58 polatucha

    Paul vaan tsemppaa Saksan joukkuetta, etteivät sorru ylimielisyyteen Argentiinan murskajaisten jälkeen, vaan motivoituvat näyttämään nilviäiselle. Taktinen temppu selvännäkijämustekalalta!

  6. 6.7.2010, 16:02 Teemu Roni

    Ehkäpä mustekalan pitäisi palata mereen joutuin, ennen kuin espanjalaiset syövät sen…

  7. 6.7.2010, 16:04 m.i.ä

    Aika kova ennustus prosentti tällä nilviäisellä.
    Pitäsköhän sen ryhtyä urheilutoimittajaksi?
    Siellä niitä olis muitakin…

  8. 6.7.2010, 16:05 albiceleste

    @ polatucha

    Unsuccessful troll is unsuccessful.

  9. 6.7.2010, 16:07 german

    totta kai saksa voitta joko 3-0 tai 3-1 näin se menee saksalaisen kuuluu voittaa tämän turnauksen mestaruuden.

  10. 6.7.2010, 16:08 polatucha

    @albiceleste:

    En ymmärrä mistä trollauksesta puhut.

  11. 6.7.2010, 16:18 ombor

    Oma veikkaukseni mustekalan ennustuskykyjeni selittämiseksi on, että se tykkää eri maiden lipuista seuraavassa järjestyksessä:

    1. Espanja
    tai Serbia
    3. Saksa
    4. -x. muut

  12. 6.7.2010, 16:42 Oranje

    Albiceleste ja messi fan:

    Onkohan mitään säälittävämpää, kuin peukut pystyssä ja kyynel silmässä odottaa, että seuraava joukkue kostaa Saksalle oman suosikkimaan, eli tässä tapauksessa Argentiinan putoamisen?

    Entä onko minun suosikkini Hollanti teille inhokki, jos voittaa Saksan pudottaneen Espanjan? Eikö sekin ole aika paha synti, jos Espanja on ensin saanut teiltä sympatiapisteitä “kostamalla” Saksalle? Oma lukunsa on sitten se, käykö todella niin…

    Maradonakin oli hieno pelaaja. Valmentajana hänet tullaan muistamaan lähinnä ala-arvoisista kommenteistaan ja käytöksestään. Toivottavasti mies ymmärtää Argentiinan parhaan ja vaihtaa toisiin hommiin, vaarantamatta maansa tulevia arvokisaprojekteja.

  13. 6.7.2010, 16:55 Ceci

    Oranje: syy siihen miksi minä, ja varmaan moni muukin Argentiina-fani kannattaa nyt Espanjaa, on se, että maailman paras futari Leo Messi pelaa Barcelonassa. Visca Barça! Ja Espanjan joukkueessa on aikasen monta Barçan pelaajaa. You do the math.

    Keskustelua El Diegosta olen käynyt jo niin moneen otteeseen, että anti olla. Saksa taas on inhokki koska… no, koska se on Saksa. Hollannin suhteen ei niin väliä.

    Viva La Albiceleste! Visca Barça! <3

  14. 6.7.2010, 17:10 Pallo Hukassa

    Saksa voittanee. Kisojen loppuvaiheessa tuo mustekala on ennenkin hämmentynyt. Siis varma merkki.

  15. 6.7.2010, 18:26 Voi eih!

    Ovatko sammakotkin varmasti samaa mieltä? Nyt toimittajat nopeasti soittoa sille sammakoista ennustajalle, että saadaan vahvistus.

    haitilainen voodoo pappi oli kuulemma nähnyt varman tasapelin ennusmerkit pässin maksasta.

    Eli Espanja voittaa kai sitten rankkareilla.

  16. 6.7.2010, 18:39 J

    Ei ole kyllä Messi maailman paras futari. Tai ehkä futari voi ollakin, mutta ei pelaaja.

    Mitä jos maailman paras pelaakin vaan aina paskasti, koska on kovasti prässätty ja vähän väsy, kuten Messi oli näissä karkeloissa? Olisi siis Maailman paras siitä huolimatta, että pelaa huonosti!

  17. 6.7.2010, 19:17 thomas müller

    tietysti saksa voittaa molemmat pelit

  18. 6.7.2010, 19:20 Ertola

    Toivottavasti Espanja voittaa tämän potkupallokisan, filmaajat ansaitsevat sen :) Huijaus kuuluu futikseen!

  19. 6.7.2010, 22:01 jabulani

    Ennen EM-finaalia 2008 Paul ennusti Saksan voittavan, ja kuinkas kävikään? Taitaa nyt mennä ennustus yhtä lailla vikaan. Saksa on pelannut niin hienoa jalkapalloa että on vääryys jos Espanja jatkaa. He ovat näin pitkällä vain David Villan takia, muuten pelin taso ei ole ollut
    häikäisevä. Paraguay olisi saanut voittaa.

  20. 7.7.2010, 2:21 wuhuu

    eiköhä sole namibian pallokarhut ketkä vie tän turneen

  21. 7.7.2010, 10:05 germaani

    potaskaa,

    Pauli ennusti kaksivuotta sitten että, saksa voittaa EM finaalin ja kuinkas kävi.