Argentiina
| Saksa
| Uutinen
| 5.7.2010 13:01

Thomas Müllerin nimi on iskostunut MM-turnauksessa Diego Maradonan lisäksi monen muunkin mieleen. Kuva: AP
Diego Maradonan aiemmin tänä vuonna “pallopojaksi” nimittelemä Thomas Müller nautti aivan erityisesti maalistaan ja Saksan 4-0-voitosta Argentiinasta MM-kisojen puolivälierässä.
Viime maaliskuussa Argentiina pelasi Saksaa vastaan harjoitusottelun Münchenissä. Tuon kohtaamisen Maradonan miehet voittivat 1-0, ja tuolloin vielä tuntemattoman Müllerin oli tarkoitus jakaa ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus argentiinalaislegendan kanssa.
“El Diego” ei kuitenkaan suostunut aloittamaan tilaisuutta ennen kuin “tuo pallopoika lähtee huoneesta”, hän sanoi ottelussa maajoukkuedebyyttinsä tehnyttä Mülleriä osoitellen. Maradona poistui tilaisuudesta ja suostui palaamaan vasta, kun hämmentynyt saksalaishyökkääjä siirrettiin pois paikan päältä.
Viime lauantain jälkeen Maradona epäilemättä muistaa Müllerin nimen.
Turnauksessa jo neljä maalia tehnyt saksalaishyökkääjä aloitti maalinteon puolivälieräottelun kolmannella minuutilla, ja loppujen lopuksi germaanijoukkue murskasi Argentiinan 4-0.
- Tämä oli minulle äärimmäisen mieleinen päivä, 20-vuotias Bayern München-kärki kehräsi englantilaislehti The Independentissä.
- Mitä Maradonaan tulee, tämä on minulle ainutlaatuista. En usko hänen enää luulevan minua pallopojaksi. Hän ei tainnut tuntea minua silloin, mutta varmasti tuntee nyt, Müller myhäili.
Myös argentiinalaislehdistö tunnusti tappionsa ja päävalmentajansa erheen.
- Diego, tämä riiviö on Müller, julisti argentiinalainen urheilulehti Olé tappion jälkeen.
- Nyt myös Maradona tuntee Saksan maalisepot, lehti jatkoi.
Müller ei Saksan suureksi harmiksi pysty pelaamaan välieräottelussa Espanjaa vastaan varoitustilinsä täyttymisen takia.
Katso tästä video maaliskuisesta lehdistötilaisuudesta.
Seuraavassa matsissa pallopoika ei kuitenkaan pelaa. :) Visca Barça!
No, onnea vaan pallopojalle. :) Kyllä se vielä revanssi tulee. Miten muuten nuo germaanit näyttävät kaikki niin vanhoilta? Kyseessähän pitäisi olla nuori joukkue. Tuota Mülleriäkään ei ikinä uskoisi vasta kaksikymppiseksi.
Totta, mutta kyllä Argentiina tulee vielä päihittämään Saksan,,, Uskon sen, Ja Maradona, voi olla joskus ylimielinen, mutta hän tietää rajansa,, ja tekee kaiken tyylillä… Mallia kyllä piesaa ottaa miehestä…. Hyvä Maradona!!
Ylimielisyys kostautuu aina jossain vaiheessa. Ja on sitä patsi naurettavan näköistä. Argentiina eteni tuurilla (esim. paitsiomaali), hyvällä hengellä ja pelaajien henkilökohtaisilla taidoilla niin pitkälle kuin mahdollista. Taktiikka heillä oli ihan mitä sattuu ja se näkyi koko ajan vaikka voittoisastai edettiinkin. Heikkous paljastui heti kun vastaan tuli kova Saksa.
“Ja Maradona, voi olla joskus ylimielinen, mutta hän tietää rajansa,, ja tekee kaiken tyylillä… Mallia kyllä piesaa ottaa miehestä…. Hyvä Maradona”
Tyylillä??? No niitä tietysti on monenlaisia… eli vetää ensin vuositolkulla kokaa nokkaan, ei nyt juuri valmenna vaan hosuu vaihtoaitiossa kuin mieletön ja harrastaa naurettavaa mopottamista toisia pelaajia kohtaan vanhojen meriittien turvin. Pelle mikä pelle… Sen sijaan Pelé on esimerkki miehestä, jolla on tyyliä.
Mutta pataan tuli Saksalta (taas), siinä ei paljon rukousnauhojen ja muiden ketjujen räplääminen auta.
Minusta tuo lauantainen Argentiina – Saksa-matsi näytti ennemminkin todistavan, että Maradona on täysin toistaitoinen valmentaja mitä tulee taktiikan muuttamiseen. Hyvän hengen hän varmasti sai rakennettua joukkueeseen, ja Argentiina meni juuri niin pitkälle kuin lahjakkaalla yksilösuorittamisella pääsee. Mutta heti kun vastaan tuli Saksan kaltainen jalkapallon kärkinimi ja oma verkko alkoi heilua, Maradona ei kyennyt millään tavalla korjaamaan joukkueensa taktiikkaa vaan romahdus oli totaalinen.
Maradona tietää rajansa mukamas vai? Hän on väittänyt itseään Jumalaksi tehtyään kädellään maalin eikä osoita minkäänlaista kunnioitusta muita kohtaan. Lapsellista tuollainen käytös kaiken kaikkiaan.
Müller ei itse olekaan yhtään ylimielinen noine kommentteineen. Taitaa olla varsinainen mülkero koko mies.
Arge: Voitko ystävällisesti perustella väitteesi? Maradona on sivistymätön, huonosti käyttäytyvä entinen huumeidenkäyttäjä, jonka ura päättyi dopingkäryyn…miksi tällaisesta yksilöstä kannattaisi ottaa mallia? Lisäksi viitaten edelliseen lauseeseen niin mihin perustat väitteesi, että Maradona tekee kaiken tyylillä?
Huhhuh, onneksi Saksa murskasi Argentinan. Maradona on kyllä täysi pelle, se että itse oli loistava pelaaja joskus ei tarkoita että olisi loistava valmentaja ja sen kyllä huomaa. Itsekin jos olisin Müller niin heittäisin takaisin vähän ylimielistä kommenttia, Maradona on sen ansainnut. 4-0, muistakaa se.
Saksa on Saksa ja saksa ymmärtää että on kyse joukkuepelistä,sinänsä harmi että Arg. putos jo tässä vaiheessa.Ja Maradona on ihan hyvä väriläiskä:D Isolla sydämmellä mukana..Messin kaltaisia on kiva katella.Pelitapa vaan pitäisi olla toisenlainen,ettei huiput tipahda liian aikaisin..Toivottavasti loppuottelu on anyway katottava matsi.
vahingonilo paras ilo :D
Tuskimpa Müller oli mitään pahaa Maradonalle tehnyt,mutta nyt kolahti omaan nilkkaan:)
Messin peliä oli hauska katsella, kun ensin studiossa hehkutetaan ennen jokaista ottelua että messiltä ei palloa saa ilman rikkomatta ja lähes joka kerta se sieltä saatiin ilman rikkomista
Taisi olla näissä kisoissa muuan Messi se pallopoika. Tai oikeastaan pallopoikia oli myös Ronaldo ja Rooney. Pallopojat teki yhteensä komeasti yhden maalin.
Samaa mieltä että tuli taas saksalaisten todistettua oma ylimielisyytensä. Bastiankin katselee niin nenänvarttaan pitkin kaikkia muita. Jos on pakko aukoa leipäläpeään niin silloin ei taida omat pelitaidot riittää.
Maradona on pelle, ei mitään muuta. Ei luulisi moisella nysäukolla olevan varaa nimitellä miehenmitoissa olevia, keskittyisi vaan siihen kokaiinin vetämiseen ja jättäisi julkiset kommentoinnit siihen kykeneville.
Revanssi tuli jo Maradonasta.Koka-nenä ei edes elä seuraavaa neljää vuotta.
On se niin huvittavaa, että jalkapallon suurmaassa Suomessa pilkataan el Diegoa ja Leo Messiä, maailman parasta pelaajaa. Muuta täällä ei osatakaan kuin nälviä ja kadehtia. Argentiinan peliä oli upeaa seurata ja on todella ikävää, että maa putosi.
Saksa on toki tehokas, mutta tylsä, kylmä ja epäkiinnostava. Müller joutuu vielä nielemään sanansa. Mutta senhän sakemannit taitavat: provosoinnin. Trolliporukkaa, kuten kannattajansakin.
Kyllä se Müller pelaa välierissä, kortit nollattiin puolivälierin jälkeen. Nyt hereille siellä toimituksessa!!
Toimitus: Korttitili tosiaan nollataan puolivälierän jälkeen, mutta jos se täyttyy puolivälieräottelussa, niin pelikielto napsahtaa välierään. Näin kävi Müllerille.
Maradona munasi itsensä totaalisesti ja Messi myös. Mitään ei saanut maailman parhaaksi futariksi nimetty Messi aikaiseksi. Niin vain sakut vei pallon pois kuin tikkukaramellin paapotulta pikku juntilta.
Hyvä, kun tuli julki tuokin Maradonan ylimielinen suhtautuminen Mulleriin. Näinhän se on ja menee, “lankeemus käy ylpeyden edelle” ja sen sai kokea Maradona “Messinsä” kera. Hyvä niin.
Kuule Ceci, laita oma kuvasi tänne niin minä arvioin kuin vanha olet. Luulin että vain naisia kommentoitiin heidän ulkonäöstään :-)
Niin, on Maradona urheilumiehiä. Cokan voimalla on itseluottamusta hiukan riittänyt, mutta nyt ei voi, kun saattaa joutua testiin, eipä sitten enää ole taktiikkaan pääkopassa evästä riittänyt kun ei voi “viiva” imeksiä. On siinä urheilija ja hyvä esimerkki joukkueeleen ja tuleville maajoukkuepelaajille.
Meidän oloissa olisi istunut 5-10 vuotta ja ei varmaan olisi jalkapallon, eikä minkään muunkaan lajin kanssa saanut olla missään toimitsijatehtävissä tuon jauhejupakan jäljiltä enää koskaan.
@ Mirja, mietin tässä vaan mitä mömmöjä ovat sakemannit syöneet kun näyttävät niin vanhoilta, jos et tuota oivaltanut. Sinä lienet nimesi perusteella noin kuusikymppinen. :) Mukavia eläkepäiviä sinne landelle!
Mutta itse asiaan: Suomessa ei osata arvostaa Maradonan kaltaista suurta persoonaa ja taiteilijaa. Oli aivan upeaa seurata Albicelesten peliä ja katsoa Messiä ja Maradonaa. Nyt odotan vain sitä, että Messin seurakaverit Barçasta niittaavat Saksan. Siinä saa pallopoika nenilleen. :)
Ensio. (‘Nuff said.)
Saksa on paska maa. Onneksi loppuottelussa kohtaavat Espanja ja Hollanti!
Diego Armaanissa on tyylia, pahus viekoon :-)
messi fan
Mitä provosoivaa ja ylimielistä Thomas Müller on sitten sanonut lausunnoissaan Maradonasta?
messi fan:
“Müller joutuu vielä nielemään sanansa.
Mutta senhän sakemannit taitavat: provosoinnin.”
Niin, mitkä sanansa Müller joutuu nielemään?
Nämäkö: “Tämä oli minulle äärimmäisen mieleinen päivä.”
vai ehkä nämä:
“Mitä Maradonaan tulee, tämä on minulle ainutlaatuista. En usko hänen enää luulevan minua pallopojaksi. Hän ei tainnut tuntea minua silloin, mutta varmasti tuntee nyt.”
Ovatko nuo mielestäsi provosointia?
“Argentiinan peliä oli upeaa seurata ja on todella ikävää, että maa putosi.”
Siis sitäkö mitäänaikaansaamatonta peliä mitä Argentiina viime lauantaina esitti? Yeah right…
“Saksa on toki tehokas, mutta tylsä, kylmä ja epäkiinnostava.”
Saksan tämänhetkisen joukkueen nopeat vastaiskut ja suorastaan uhrautuva puolustuspelaaminen “tylsää ja kylmää”? No, lähes kaikki kysymykset ovat tietysti mielipidekysymyksiä…
Meni viimeinenkin kunnioitus pikkulihapullaa kohtaan. Sitä saa mitä tilaa.
@ der Aussenjotakin: kyllä. Ja veitsen kääntämistä haavassa. Argentiina hävisi, kiitti vastustajaa hyvän urheilutavan mukaan, käyttäytyi erittäin hyvin ja korrektisti (huolimatta Saksan ennen ottelua tapahtuneesta provoilusta ja haukkumisesta) ja nyt pallopoika naureskelee pilkallisesti median edessä. Onhan se provoilua, ja noloa käytöstä. Mutta Saksan kannattajat ovat tämän (ja parin muun) ketjun perusteella samanlaisia trolleja. Onneksi Müller on ansaitussa pelikiellossa. Ehtii nyt jutskata medialle ja provoilla lisää.
Hei Timo Selmo ei suomessa saa 5-10 vuotta huumausainerikoksista xDDD
argeentiina on hyvä tai niin luulin mutta saksa pelaa joukkueena argentiina pelaa messin taidolla mutta sillä pitkälle pääse finu saksa-hollanti
Kaikkien olisi syytä ottaa Diegosta mallia. Hän ei väitä tosissaan olevansa jumala, se on vaan hyvä vitsi. Hän on myös erittäin rohkea koska uskaltaa alkaa valmentajaksi, eikä pelkää kritiikkiä, (Pele ei uskaltaisi). Eikä Diego nuole Fifan pomojen perseitä vaan sanoo samalla mitalla takas. Kaikilla ei vaan ole huumorintajua. Onneksi ymmärtäväisiäkin löytyy (naurua videossa taustalla). niin se vaan menee, että mitä parempi ihminen sen enemmä sillä on vihaajiakin. Ihmiset ovat ahasmielisiä. 94 käry oli efedriinistä jota jalkapallossa käytetään järjestelmällisesti, Fifan Diegon vihaajat vaan halus käräyttää juuri hänet ja mustata hänen maineensa, siinä kuitenkaan onneksi onnistumatta. Ilman Diegoa jalkapallo olisi paljon köyhempi ja mielenkiinnotompi laji.
#On se niin huvittavaa, että jalkapallon suurmaassa Suomessa pilkataan #el Diegoa ja Leo Messiä, maailman parasta pelaajaa. Muuta täällä ei #osatakaan kuin nälviä ja kadehtia. Argentiinan peliä oli upeaa seurata #ja on todella ikävää, että maa putosi.
#
#Saksa on toki tehokas, mutta tylsä, kylmä ja epäkiinnostava. Müller #joutuu vielä nielemään sanansa. Mutta senhän sakemannit taitavat: #provosoinnin. Trolliporukkaa, kuten kannattajansakin.
Maradona on hyvä käsipallossa, jalkapallossa ei niinkään! Kokaiinia vetävä suupaltti ei ole kyllä hyväksi minkään lajin parissa. Mitä siitä jos peli on mielestäsi tylsä? Sääntöjä on noudatettu ja maalit tehty ilman käsipeliä ja numerot näyttää kuka voitti. Jos ei osaa reagoida vastustajan peliin, ei ansaitse voittoa vaikka olisi millaiset kannustusjoukot tai nimiä.
Oikein mieltä lämmitti että maradona sai kapulasta nilkkaan :D
….aika paljon sanottu puutarhatontun näköiseltä ja kokoiselta mieheltä.
P.S. Kylläpä näköjään ottaa aikansa ennen kuin loputkin Argentiinan kannattajat ymmärtävät sen, että Saksa takoi neljä kertaa pallon häkkiin. Nyt vain poijjaat ja tyttäret rantapallot ja muut tilpehöörit pykälään ja mars kohti rantaa – siellä on kesä parhaimmillaan!
Maradona sai mitä ansaitsikin. Ylimielisyys siis kostautui ja nyt ollaan sitten varmaan aivan ymmällään että mikä meni vikaan vaikka joukkueessa on kolme maailman kärkihyökkääjääkin (Higuain, Messi, Tevez). Argentiina oli vain kerrassaan liian järjestäytymätön että sillä olisi ollut mahdollisuuksia hyödyntää esim Messiä.
Saksan peli sitä vastoin on mielestäni mahtavaa katsottavaa: joukkue on hyvin järjestäytynyt ja yksilöt loistavat. Joku aiempi tuossa sanoi että saksa on kyllä tehokas mutta tylsä, kylmä ja epäkiinnostava. Jos tylsyys mitataan siten että kuka tekee eniten maaleja niin joo, saksa on kyllä tylsä.
Maradona on aivan oikeassa. Maradonaan verrattuna jokin nobody-Müller onkin pelkkä pallopoika.
Kaikki jalkkiksesta jotain ymmärtävää näkee, että tuo Muller on päässyt pelaamaan itseään selvästi parempaan seuraan ja siksi ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan (lue: tuuria). Tuo kaveri ei tule koskaan nousemaan Maradonan “tasolle” pelillisesti. Kaveri ei vain ole riittävän nopea tai tekninen pystyäkseen tasaisesti huippusuorituksiin pitkän kauden aikana seurajoukkueessaan. Ympärillään, maajoukkuetasolla, kyllä riittää oikeita pelimiehiä. Joten pallopojan kannattaa muutaman maalin jälkeen pitää suunsa supussa.
Muller on kaukana pallopojasta ja sen argentiinakin sai kokea.
Kannattaa olla Diegon fani, jos haluaa päästä taivaaseen potkimaan palloa :)
Hyvin lohkaistu taas kerran El Diegolta! :D Pallopoikahan se Müller onkin.
Ai jai että tulee ikävä Diegon loistokasta verbaliikkaa. Tosikkosakemannit ei vaan ymmärrä. Maailman ohuin kirja: Sata vuotta saksalaista huumoria.
Ceci, miten Maradona on suuri persoona? Olisiko 60 vuotias Rape the Narkkarikin suuri persoona sinun mielestäsi?
Ja miten niin se “revanssi” vielä tulee? Mikä “revanssi”? Diego Cocadonnalla on lupa haukkua ja katsoa muita nenän varttaan miten haluaa, mutta muilla (tällä kertaa Saksalaisella pelaajalla) ei ole edes oikeutta kertoa olevansa tyytyväinen, kun osoittaa Diegon olleen väärässä? Onko Diego Maradona jokin teidän jumala, kun ette hyväksy hänestä pahaa sanaa?
Huomaatteko edes sitä järkyttävää ristiriitaa viesteissänne, mitä suollatte tänne?
Ja lopettakaa jo toi rasismi!!! Näyttäkää nyt pirlat esimerkkiä, niin kuin on näytetty ennen näitä semifinaaleja. Eikö tämä ole juuri sitä rasismia kun pitää haukkua ja panetella Maradonaa! Ihmiset on niin kateellisia kun pieni katupoika on maailman paras futaaja. Tee itse perässä se temppu!
Maradoona on kyllä legendaarinen pelaaja, mutta ei se tarkoita sitä että osaa valmentaa. Muutenkin taitaa maradoona olla nykyään ylimielinen pelle kun tommosia laukoo nuoren pelaajan naamaan. Argentiinan pelaajamateriaalilla ois pitänyt voittaa Saksa mennentullen.
Maradona oli kyllä kieltämättä pelivuosinaan todella hyvä, mutta se ei kyllä selvästi valmentajaesityksistä päätellen tee hänestä hyvää valmentajaa. Sympaattista tietenkin Maradona-fanien parjaus Thomas Müllerista pallopoikana – Maradona kun itsekin löi läpi nimenomaan vuoden 1982 MM-kisoissa, jolloin hän oli vain vuotta vanhempi kuin Müller nyt… eiköhän silloinkin löytynyt joku parhaat päivänsä nähnyt vanhempi tähti, joka olisi ollut valmis pitämään Maradonaa samanlaisena tähdenlentona ja pallopoikana.
Sei no rasism!!! puhuu totta.
Onpas “mielenkiintoista” lukea, että potkupallon valtakunnan (nimellä Suomi) futis “asiantuntijat” ovat niin katellisia. Hellepäivänä monilla ei ole todennäköisesti mitään parempaa tekemistä vain kirjoittaa vihaviestejä Saksa vastaan.
Tämän ketjun Argentiinafanit ovat kuin Michael Jackson-ihailijat konsanaan: kritiikittä niellään kaikki mitä idoli sanoo tai tekee. Koko muu maailma ihailee Saksan esityksiä ja hyväksyy sen ettei Maradonan taktinen osaaminen ole juuri minkään arvoista, ml. englantilaisetkin jotka itse kärsivät nöyryyttävän tappion. Sen sijaan Argentiinassa ollaan näköjään niin hurmioituneita tästä omasta suuresta pojasta ettei suostuta näkemään ettei keisarilla sitten ollutkaan vaatteita. Säälittävintä ehkä kuitenkin on että jopa kylmästä Suomesta löytyy yksittäisiä saman mielenhäiriön omaavia henkilöitä.
Ehkä olisi parempi jos jättäisitte kokonaan kommentoimatta jos itse peliin liittyvä tieto ja osaaminen on noin heikolla tasolla.
PS. Müller on jo nyt tehnyt enemmän MM-maaleja Argentiinan verkkoon kuin mitä Maradona koskaan teki Saksan vastaavaan.
@ kalle korruptio (osuva nicci sinulla) ja muut Maradonan parjaajat: en sanoisi kokaiinista tai nokasta mitään. Muutenkin toisen menneen päihdeongelman kanssa ilkkuminen on hyvin rumaa. El Diego ei ainakaan syö omaa räkäänsä, kuten Saksan “mestarivalmentaja” Löw:
http://www.youtube.com/watch?v=QQ9mNDtMJjY
Upea kulttuurimaa Saksa! Lakatkaa jo se argentiinalaisten, Diegon ja Messin haukkuminen ja katsokaa peiliin! Sanokaa vaan kokanokka, ja pilkatkaa legendaa, mutta Löw on räkänokka. Edes pieni lapsi ei syö omaa räkäänsä.
@ Sei no rasism: juuri niin!
lol mitä kommentteja!jengi on hiessä!viva internet!
nauttikaa ihmiset alkääkä menkö provoihin,kyllä se suomikin joskus kisoihin pääsee,sit ei tarvi muita kannattaaa!!!!!!
Ei se tee valmentajasta huonoa jos tippuu puolivälierissä. Onko se niin vaikea käsittää että 4:n parhaan joukkoon mahtuu vain 4 joukkuetta ja 4 valmentajaa, ei läheskään kaikki maailman parhaat. Typerät brassitki heti potkuja antamassa Dungalle, joka ehkä oli kisojen paras valmentaja.
Kalle Korrupt — Maradona on kaikkien aikojen paras pelaaja, ja minusta tämä hänen haukkumisensa on todella lapsellista ja ala-arvoista. On totta, että Argentiina hävisi ottelun, mutta Saksa pelaajien kommentit ennen ja jälkeen pelin ovat olleet epäurheilijamaisia.
Aivan turha tästä on väitellä. Te ette vaan kestä sitä, että kaikkien aikojen paras pelaaja tulee Argentiinasta, ja samoin tämän hetken paras pelaaja, Lionel Messi. Ja kyllä, tiedän ettei Messin maalitili näissä kisoissa auennut. Hän on silti maailman paras.
Heiluttakaa vaan niitä Saksan lippuja, aivan sama. Todella typerää tämä tiedän provosointinne, samoin kuin tämän pikku pallopojankin. Suosittelen nyt vaan nauttimaan niin kauan kuin voitte, koska Espanja voittaa sen tiedän rakkaan Saksanne. :)
Tietääkseni jalkapallo on joukkuelaji, ja tässä mielessä Saksa on osoittanut pelin mestarillista osaamista. He pelaavat joukkueena, ei siellä syytellä että “kun tuo yksi olisi maailman paras pelaaja mutta kun muut ei osaa pelata…”.
Toisaalta kun jalkapallo näyttää nyt olevan menossa käsipallon suuntaan, ja kaikki kädellään pelaavat alkavat uskoa olevansa Jumalan käsiä, niin ehkä Maradona nähdään huippuvalmentaja tulevaisuudessakin.
Eikai sitä nyt tosissaan kukaan luule että Espillä olisi mtään saumaa Saksaa vastaan. Sellasta laiskaa skeidapeliä ei pitäisi FIFAn edes sallia.
@Kalle: “Ei se tee valmentajasta huonoa jos tippuu puolivälierissä. Onko se niin vaikea käsittää että 4:n parhaan joukkoon mahtuu vain 4 joukkuetta ja 4 valmentajaa, ei läheskään kaikki maailman parhaat. Typerät brassitki heti potkuja antamassa Dungalle, joka ehkä oli kisojen paras valmentaja.”
No ei putoaminen puolivälierissä tee valmentajasta automaattisesti huonoa. Kysymys on lähinnä valmentajuuden ja pelaajamateriaalin yhdistelmästä – vaikka olenkin itse Saksan kannattaja, ei minulla ole mitään vaikeuksia myöntää etteivätkö Argentiinan Messi, Tevez ja Higuian olisi maailmanluokan pallotaitureita. Argentiina vain yksinkertaisesti kaatui siihen, ettei tappioasemasta kyetty nousemaan pelkillä yksilösuorituksilla, vaan olisi vaadittu valmentajalta taitoa muuttaa taktiikkaa ja vastata Saksan vastahyökkäyksiin oikein.
Taitoa ei Argentiinan joukkueelta puuttunut, ehdottomasti ykköskastin joukkue materiaaliltaan, mutta ei se paljon auta jos ei tajua, että jalkapallo on joukkuelaji ja jonkun täytyy sitä joukkuetta myös taktiikan kautta ohjata.
albiceleste, nimeni (jopa “nikkini”) kirjoitetaan isolla ja vaikka puolueettomasti pyrinkin vastaamaan asioihin, olen silti korruptoitunut omaan näkemykseeni. Aivan kuten me kaikki, koska ei ole kahta henkilöä maailmassa, jotka näkisivät asiat samoin.
Ceci, mitä? Vastasitko minun viestiini, vai vastasitko kenties omaan kysymykseesi, minkä olisit halunnut minun kysyvän sinulta? Luetun ymmärtämistä enemmän kehiin, kiitos.
Minä en sanonut mitään Mardonan taidoista, en millään saralla. Minä kommentoin Maradonan ylimielistä käyttäytymistä ja teidän, Maradonaa jumalana pitävien, ristiriitaisia viestejä. Samalla kysyin, että ihailisitteko kokaiinia käyttävää naapurianne. Kysymys oli varsin osuva, kun kerran mainittiin, että hänestä tulisi ottaa mallia (kuten kolmas viesti ketjussa antaa väittää) ja kuten te itse, Ceci, sanoitte, että hän on suuri persoona ja taiteilija. Joten kerro minulle, ihailisitko kokaiinia vetävää naapuria?
On hienoa, että hän on päässyt irti aineista, mutta hän on silti niitä käyttänyt, eikä se tee hänestä mitenkään sen kunnioitettavampaa henkilöä. Häntä arvostettaisiin varmasti enemmän, jos ei olisi koskaan käyttänyt kokaiinia. Ei sen erikoisempaa.
Muutenkin, en ole ikinä heilutellut Saksa lippuja. En ole kannattanut mitään joukkuetta, en kannata mitään joukkuetta, enkä tule kannattamaan mitään joukkuetta. Minua ei kiinnosta kuka on paras, kuka oli paras, kuka olisi paras tai kuka haluaisi olla paras. Asia on yksinkertainen: haluan nauttia hyvästä jalkapallosta.
Jotenkin huvittavaa, että mainitset muiden olevan ymmärtämättömiä ja provosoivia, Ceci, sillä olet itse erittäin provosoiva. Joka ainoassa viestissäsi huokuu se puolueellisuus johon olet kaatunut ja jossa vielä rämmit. Lopettaisit sen tekopyhän näkevien torven toitottamisesi, koska olet aivan yhtä sokea, kuin me muutkin.
Vielä loppuun, albiceleste, katsoisitko itse peiliin kenties? Saksaa saa haukkua miten vain, mutta Argentiina on pyhä? Saksan historia on sama asia, kuin Saksa tänään? Saksan joukkuetta provosoitiin ja haukuttiin Argentiinan johdosta ennen ottelua, mutta Saksan vastatessaan samanlailla takaisin on Saksa sika maa? Maradona saa haukkua, provosoida ja loukata kaikkia millä mitalla tahansa, mutta ei ole oikeutettua osoittaa hänen olleen väärässä ja olevansa tyytyväinen siitä? Ilkkuminen aineita käyttäneille on rumaa, mutta räkää syöville saa ilkkua?
Kalle, kylläpä sinä jaksat. Ei, en vastaile kysymyksiisi.
Vamos Argentina <3
@ Filon
“nobody-Müller onkin pelkkä pallopoika”
on vaan tehny 4 maalia kisoissa ja ollu yks Saksan parhaista pelaajista. Hyvin nobody.
Müllerin taitoja arvioitaessa kannattaa muistaa kuinka nuoresta pelaajasta on kyse. Huippuvuodet ovat vielä kaukana edessä. :)
Minä en palvoisi kokaiinia vetävää perusnaapuria, mutta Maradonaa palvoisin asuisi naapurissa…No matter what!
Jos Argentina olisi mennyt finaaliin astija voittanut, olisi sanottu, että pelaajat vain olivat niin hyviä. Nyt kun Argentina tippui, se oli Maradonan syytä!
@Pelimies
Mitäpä, jos tarkistaisit ensin faktat ennen kuin huutelet sen enempää? Müller teki tällä kaudella 13 maalia Bundesliigassa, 4 maalia Saksan cupissa ja 2 maalia Mestareiden liigassa. Eli yhteensä 19 maalia. Ei huono suoritus 20 vuotiaalta kaverilta, joka murtautui Euroopan toiseksi parhaan seurajoukkueen vakiokokoonpanoon. Vai mitä sanot? Tämän päälle MM-kisoissa tähän mennessä 4 maalia ja 3 syöttöä. Tuskin nämä kaikki tehot on pelkästään tuurilla tullut?
Kalle, hyviä kommentteja sinulta. Haluan kuitenkin vielä sanoa yhden asian. Minuakin ihmetyttää Diego Armandon suun käyminen, vuodesta ja päivästä toiseen. Pelekin kelpaisi kuulemma jo museoon, jne.
Saksa sai tällä kertaa kuitenkin viimeisen sanan. Paras vastaveto Maradonan ja kumppaneiden sanomisiin oli sekä Saksalta että Mülleriltä se mykistävä 90-minuuttinen, joka päätti Argentiinan tien näissä kisoissa. Vain voittajat muistetaan, ottelun hävinneet vaikenevat, eikä heidän valituksiaan muista pian enää kukaan. Toki Saksallakin on vielä mahdollisuus kompastua matkalla kohti mestaruutta ja kokea Argentiinan kohtalo.
Maradona ylimielisyys on silmiinpistävää tämä oli parasta mitä saattoi jalkapallossa tapahtua ikinä, että Maradonan valmentama Argentina huippupelaajineen murskataan täydellisesti. Saksan 5 maali oli lähempänä kuin Argentiinan ensimmäinen kertoo kaiken oleellisen. Oi että tämä ottelu pitää nähdä vielä uudestaan toivottavasti sen saisi jostain DVD:nä :)
Diego Armando Maradona on maailmanhistorian suurin urheilija, niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. No ok, Muhammad Ali oli yhtä suuri kentän ulkoppuolella. Sitä ei ehkä Suomalainen insinöörikansa ymmärrä – eikä tarvitsekaan. Kun Suomalaiset ymmärtävät jalkapallon, rakkauden, intohimon, huumorin ja kulttuurihistorian merkityksen maailmalla he alkavat ymmärtämään Maradonan suuruuden. Kokaiiniriippuvuus ja siitä ylitse pääseminen tuo vain lisää draaman kaarta legendan tarinaan. Prinssi – kuningas – jumalan armo – kulkuri – katharsis – prinssi – tappio – ?.
Manu chaota lainaten: jos olisin Maradona eläisin juuri niin kuin hän.
http://www.youtube.com/watch?v=ZlSm-wMf2yk&feature=channel
Kalle Korruptio on kyllä oikeassa. Liki kaikki argentiina fanit haukkuvat Saksaa minkä kerkiävät, mutta kun edes sivulauseessa ohimennen sanotaan jotain, joka edes viittaisi Argenttiinan menestykseen tai osaamiseen ja on negatiivista, niin nousee sellainen haloo ettei olla ennen nähty. Sanotaan että se on rumaa. Se on ristiriitaista ja tekopyhää.
Parempi joukkue voitti. Kaksi kisojen suosikkijoukkueistani pelasivat vastaikkain ja tehokkaampaa, viihdyttävämpää peliä pelannut joukkue vei ottelun selvin numeroin. Iso plussa Saksan puolustukselle.
Mülleriltä täysin asiallisia kommentteja ottelun jälkeen, ei minkäänlaista turhaa provosointia, toisin kuin Maradonan käytös aiemmin tänä vuonna käydyssä lehdistötilaisuudessa..
Vähän kismittää tuo Müllerin kortti, koska Messi itse osui kädellä palloon samassa tilanteessa, mutta sille nyt ei enään voi mitään.
Ihmetyttää vain Argentiinan fanien turhat rasisti huutelut yms. Saksa on kuitenkin todella monikulttuurinen joukkue, jossa pelaa useita ulkomaalaistaustan omaavia pelaajia. Historiako vaikuttaa?
Ja Saksan fanien lapsellinen “kokkeli-Maradona” teksti on täysin naurettavaa, kun mies on aineesta kuitenkin irti päässyt. Toivottavasti Maradona on vielä seuraavissa kisoissa joukkueen peräsimessä ja vie nämä vähintään neljän parhaan joukkoon. Saisivat kriitikot nenilleen :)
Joka tapauksessa Saksa – Hollanti finaalia odotellessa/toivoessa!
Noh eipä näköjään Maradonaa enää Argentiinan valmentajana nähdä toisin, kuin edellisessä kommentissa toivoin. Sääli sinänsä ja toivottavasti joukkue saa tilalle valmentajan, joka johtaa heidät menestykseen! :)
No vihdoinkin tajusi tuo Argentiinan Pelle lähteä,en voi ymmärtää miten joku voi jumaloida tuollaista mitään sanomatonta luuseria.Olisi jalkapallolle suotavaa että pysyisi lajin ääreltä kokonaan pois.
Pele oli suuri pelaaja häneen verrattuna.
Arvostin ja kunnioitin Maradonaa niin kauan kuin luin hänen kirjoittamansa kirjan El Diego. Sen luettuani ymmärisin millainen pelle ja kusipää hän on ollut ja on. Taidoiltaan hän oli aikoinaan maailman paras pelaaja, mutta sai käyttäytymisellään ympärilleen niin paljon negatiivista häslinkiä, että häntä ei voi sanoa maailman parhaaksi pelaajaksi.
messi fan:
Kysyin sinulta, että nämä sanansako Müller joutuu nielemään:
“Tämä oli minulle äärimmäisen mieleinen päivä.”
vai ehkä nämä:
“Mitä Maradonaan tulee, tämä on minulle ainutlaatuista. En usko hänen enää luulevan minua pallopojaksi. Hän ei tainnut tuntea minua silloin, mutta varmasti tuntee nyt.”
Ja vastasit: “kyllä”.
Uskotko siis, että Müller joutuu tunnustamaan, että kyseinen päivä ei ollutkaan hänelle äärimmäisen mieleinen?
Vai uskotko, että Müller joutuu tunnustamaan, että Maradona ei tunnekaan häntä?
Pystytkö vastaamaan asiallisesti? Siis jotain muuta kuin “saksalaiset ja niiden fanit on juntteja” tms.
oon tässä jutussa nyt selvästi müllerin puolella. maradona haukkui sanoillaan, müller vastasi teollaan. sai nyt kyllä diego armando kovan potkun läskiin perseeseensä. en välitä, jos nyt muutama henkeen ja vereen-argentiinafani tulee haukkumaan mut paskaks ja itkemään, että tuo on rasismia tai valittamaan mitä helvettiä sää dissaat mun suurta idolia! joku täällä tais väittää, että saksalaiset on ylimielisiä jotka katsoo nenänvarttaan pitkin toisin kuin tosinöyrä ”en aloita tilaisuutta ennen kuin tuo pallopoika poistuu-tyyppi” hei järki käteen! taitaa muutamilla tyypillä olla vähäsen kusta päänupissa!
Seinfeldin kuolemattomin sanoin: yada, yada, yada.
Paljon mahtuu puhetta maailmaan, mutta vain yksi El Diego. Josta yhä täällä keskustellaan kiihkeästi, vaikka herra on jo positunut MM-näyttämöltä. :)
Viva La Albiceleste! <3
@ der Aussenjotakin: no sen ettei hän olisi Diegoon verrattuna pelkkä pallopoika. Päivä varmaan oli mieleinen boltsipojalle, koska vahingonilo se paras ilo on (kuten sakemannien symppaajien kommenteista hyvin ilmi käy).
messi fan:
“no sen ettei hän olisi Diegoon verrattuna pelkkä pallopoika.”
Tässä lainaus Müllerilta: “Mitä Maradonaan tulee, tämä on minulle ainutlaatuista. En usko hänen enää luulevan minua pallopojaksi. Hän ei tainnut tuntea minua silloin, mutta varmasti tuntee nyt.”
Osoittaisitko noista lauseista ne sanat, joissa Müller vertaa itseään Maradonaan?
Viittaan kirjoittamiisi “Diegoon verrattuna” -sanoihin.
diego on jumalan lahja lehdistölle. toimittajat ympäri maailmaa riemastuu, kun diego päästää taas jotakin täyttä paskaa suustaan, jota tapahtuu todella, todella usein!
@ der Aussenjotakin: nyt vähän hillintää ja ehkäisyä tuohon pilkunn*ssintaan.
messi fan: pysytkö vastaamaan kysymykseeni vai et, eli vastaatko sanoistasi vai et?
@ der Aussenjotakin: johan vastasin. Että voi olla tyyppi pakkomielteinen. Ymmärsit kyllä mitä tarkoitin, enempää ei tipu.
Tyypillistä saksalaista pilkunn*ssintaa.
messi fan: “johan vastasin”
Et vastannut, mitkä ovat ne sanat, joissa Müller vertaa itseään Maradonaan.
Tiedoksi muillekin lukijoille:
messi fan kirjoitti (5.7. klo 14.49) seuraavaa:
“Müller joutuu vielä nielemään sanansa.”
Kysyin (5.7. klo 15.56), mitkä sanansa Müller joutuu nielemään.
Nämäkö: “Tämä oli minulle äärimmäisen mieleinen päivä.”
vai ehkä nämä:
“Mitä Maradonaan tulee, tämä on minulle ainutlaatuista. En usko hänen enää luulevan minua pallopojaksi. Hän ei tainnut tuntea minua silloin, mutta varmasti tuntee nyt.”
messi fan vastasi (6.7. klo 13.42):
“no sen ettei hän olisi Diegoon verrattuna pelkkä pallopoika.”
Kirjoitin (6.7. klo 14.16): “Osoittaisitko noista lauseista ne sanat, joissa Müller vertaa itseään Maradonaan?
Viittaan kirjoittamiisi “Diegoon verrattuna” -sanoihin.”
messi fan ei ole pystynyt osoittamaan Müllerin sanomisista mitään, jossa Müller vertaa itseään Maradonaan, vaikka messi fan kirjoitti, että Müller joutuisi nielemään ne sanansa, jossa hän sanoo, ettei hän olisi Diegoon verrattuna pelkkä pallopoika.
Viimeistään nyt tiedämme, miten uskottavia messi fanin kirjoitukset ovat.
Pelaajamanaseri :
http://areena.yle.fi/video/1117839
jjjj ynnä muut,ura ei suinkaan päättynyt efedriini käryyn,tuon aineen käyttöön joka v-94 oli päivittäistavarakauppojen hyllyillä USA.ssa ilman reseptiä.ja todellakin laihdutustuotteissa yleisesti käytössä,mikäli joku kyseistä ainetta on käyttänyt niin tietää ettei poikkea juurikaan kofeiini tableteista.ja mitä huumeiden käyttöön tulee näitä kommentteja kun lukee voisi luulla että kyseessä olisi joku pedofiliaan rinnastettava teko,vähän suhteellisuuden tajua pellet.Maradona on kaikkien aikojen paras pelaaja,ja persoonallinen henkilö joka vei joukkueensa huippu kovasta etelä-amerikan lohkosta VIIDENNEKSI MM kisoissa. itse pidän henkilöistä jotka ovat aidosti mitä ovat,vaikka sivistymättömiä sitten.