Pedro Pinto: Haluamme totuuden – maaliviivateknologia käyttöön

Pedro Pinto

Totuus. Sitä me etsimme elämästä ja näin ollen myös jalkapallosta. Elämän totuuden löytäminen on hankalaa, mutta jalkapallossa sen pitäisi olla helppoa. Niin helppoa kuin jo olemassa olevan systeemin asentaminen on.

Ennen kuin esittelen muutaman tavan, joilla jalkapallon oikeudenmukaisuutta ja selvyyttä voi parantaa, haluan painottaa yhtä asiaa. Englanti ei pudonnut MM-turnauksesta sen takia, ettei Frank Lampardin maalia hyväksytty.

He hävisivät, koska Saksa repi hediän puolustuksensa riekaleiksi ja suorastaan potki heidät ulos kentältä. Jos maali olisi hyväksytty, lopputulos olisi ollut kunniallisempi, mutta seuraus olisi ollut sama.

No niin, nyt siihen, minkä uskon parantavan tätä kaunista peliämme. Minulla oli äskeittäin mahdollisuus keskustella Fifan puheenjohtajan Sepp Blatterin kanssa muutamista asioista.

Yksi niistä oli maaliviivalla käytettävä teknologia. Blatterin mukaan oli kolme syytä, miksei sitää ole otettu käyttöön.

1. Adidaksen “Cairos”-tekonologia. Palloon asennettu mikrosiru on liian kallis. Se vaatisi piuhoitusta koko pelialueelle, jotta sensorit olisivat varmasti kyllin tarkkoja. Sitä paitsi Adidas on ainoa valmistaja, joka käyttää tätä teknologiaa. Näin se olisi käytettävissä vain niissä turnauksissa, joissa käytetään tuonmerkkisiä palloja

2. Hawkeye- eli haukansilmäsysteemi. Tiettyihin kohtiin sijoitetut kamerat antavat yhdisteltyinä kolmiuloitteisen kuva mistä tahansa kenttätapahtumasta ja pallon lentoradasta missä vain. Systeemi ei ole tarpeeksi tarkka. Jos useamman kameran kuvauslinjalla on este, systeemi ei toimi.

3. Jalkapallon pitää olla samanlaista huipulta ruohonjuuritasolle.

Vastaukseni tähän oli se, että MM-kisoissa ja Mestarien liigassa ja muissa huipputurnauksissa tuomareille pitäisi olla kaikki tarvittavat välineet oikeiden päätösten tekemiseen.

Unohdetaan videoteknologia hetkeksi, koska Uefassa ja Fifassa jokainen vastustaa sitä. Mutta miksei voitaisi pitää kokousta kaikkien pallonvalmistajien kanssa ja tehtäisiin sopimus Cairs-teknologian jakamisesta ja otettaisiin se käyttöön niissä turnauksissa ja peleissä, joissa kruunataan mestareita?

Köyhimmät jalkapalloliitot eivät kykenisi maksamaan tätä, mutta ainakin huipputasolla, jossa miljardit ihmiset katsovat pelejä, tiedettäisiin totuus.

No, mitä tapahtuu tämän viimeisimmän maalimokan jälkeen. En usko, että paljonkaan. Mitä on jo tapahtunut on se, että Fifa suosittelee kaikille liitoilleen, että jokaisessa ottelussa olisi viisi tuomaria.

CNN:n urheilun kirjeenvaihtaja Pedro Pinto johtaa CNN:n kansainvälisen palvelun raportointia jalkapallon MM-kisoissa Etelä-Afrikassa. Pinton kolumnit julkaistaan suomeksi käännettyinä MM2010.fi -sivuilla.

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter

Tuoreimmat uutiset

Kommentit

  1. 29.6.2010, 10:50 rbrb

    Mä otan ton “jalkapallon pitää olla samanlaista huipulta ruohonjuuritasolle” tosissani siinä vaiheessa kun kolmosdivarissakin ollaan ammattilaisia ja lennetään suihkareilla peliin…

  2. 29.6.2010, 11:13 Artsi

    Tenniksessä on jo ollut pitkään käytössä tekniikka, jolla voidaan tarkistaa onko pallo ylittänyt sivu- ja päätylinjan. Miksi samanlainen voisi toimia myös maaliviivalla. Enkä ole nähnyt tuollaista olevan käytössä kuin jossain Grand Slam-turnauksissa, ei siis jokaisessa kilpailussa ja jokaisessa maassa.

    Tuomareiden lisääminen ei auta, pitää olla varmempi systeemi.

    Tässä pitäisi edetä niin, että Englanti ottaa teknisen apuvälineen käyttöön Valioliigassa, vaikka Sepp Blatterit ja muut vastustavat. Pari kautta kun tuota on käytetty ja hyväksi havaittu, seuraavat muutkin liigat perässä. Englanti voisi olla tässä esikuvana muulle jalkapalloilevalle maailmalle, jalkapalon kotimaastahan on kysymys.

  3. 29.6.2010, 12:02 Nikke

    En ymmärrä kaikkea tällaista mikrosirujauhantaa. Neljäs erotuomari voisi katsoa uusinnasta, onko pallo mennyt yli maaliviivan vai ei. Sitten hän viittilöisi tuomarille ratkaisun. Saman voisi tehdä punaisten korttien tulkinnoissa.

  4. 29.6.2010, 12:06 Turvan Kyhnyttäjä

    Saksa – Englanti ottelussa rajamiehen kunto petti tai sitten sille iski laiskuus. (Ei viittiny juosta pilkun kohdalta päätyrajalle. = seurata palloa loppuun asti.) Kyllä MM-kisoissa pitäs olla ammattinsa osaavat tuomarit. On tapahtunut karmeita munauksia, niin että “Sohvaperunaa” hirvittää.

  5. 29.6.2010, 12:15 Handa

    Mitä ne kaikki jauhaa tästä asia on mennyttä ja ollutta eikä sille voi mitään.Oikeassa on kirjoittaja ¨Englanti ei tippunut mm-kisoista sen takia että stiä maalia hyväksytty¨.Saksa oli parempi fyysisesti,henkisesti ja voitti kaikki kaksinkamppailut.Enkkujen topparit iha syvältä ja poikittain.

  6. 29.6.2010, 13:49 Tekniikka on jo olemassa

    Miksi ei kelpaa yksinkertaisesti videotuomari jolla on käytössä vaikka samat kamerat mitä me katsojat näemme jotta oikeus kentillä kohenisi. Ei tarvita välttämättä mitään muuta. Kaikki filmaukset ja repimiset mukaan. Nää jutut selviävät 20 sekunnissa eli ennen kuin peli taas on käynnissä. välitön oikaisu erotuomarille. Peli ei tästä hidastu vaan nopeutuu kun ei eurotumarin tarvitse erikseen mennä linjatuomarille kysymään asiasta ja 22 pelaajaa viittoilee sinne sun tänne kuten Meksiko Argentiina pelissä. Tällöinhän peli vasta hidastui ja voimaan jäi virheellinen tuomio. Tätä siis FIFA puolustaa?

  7. 29.6.2010, 14:39 wesdzf

    Mielestäni myös tolpat voisi ottaa pois. tilalle anturit jotka mittaa menikö ulos “tolpista”.

  8. 29.6.2010, 14:53 IRMA

    Videoita ei siis nähtävästi tulekaan.

    Saksahan ei repinyt Englannin puolustusta rikki hyvyyttään, vaan siksi, että Englanti haki tasoitusta riskillä, eikä puolustukseen jäänyt kuin pari hassua pelaajaa, jotka eivät Saksan ylivoimahyökkäyksille mahtaneet yhtään mitään.

    Jos tilanne olisi ollut 2-2, niin Englanti olisi pelannut eri tavoin, eikä mitään ylivoimahyökkäyksiä olisi saksalle tullut. Ja huom. en sitten ole Englannin fani, kertasin vain tosiasiat kaikille.

  9. 29.6.2010, 15:53 Jamppa Ketola

    Pelkkää jossittelua IRMA:lta. Ei Englanti olisi aloittanut mitää kilpikonnapuolustusta pystyttämään 2-2 tilanteessa, koska heillä ei ollut varaa joutua rankkukisaan=varma tappio. Joten he olisivat jatkaneet päätöntä menoaan joka tapauksessa ja lopputulos olisi ollut yksi ja sama, tai joo sillä erolla että lopputulos 4-2.
    Saksan ensimmäinen maali osoitti Englannin puolustuksen “kyvyt” kun suoraan maalivahdin aloituksesta antoivat mennä tekemään maalin.(kohta tähän varmaan tulee raiuno katkerana itkemään että Klose rikkoi puolustajaa maalin tehdessään vaikka tosiasiassa näin ei ollut ja jos Klosen tilalla olisi ollut italian pelaaja (tai espanjan/portugalin), niin olisimme nähneet täyden 10 pisteen rankunkalasteluyrityksen sen sijaan että olisivat pelanneet loppuun).

  10. 29.6.2010, 18:39 Flyguy

    Ongelma niin videotarkistuksessa kuin chipeissä ja muissakin ratkaisumalleissa on se, että asiaa tarkastellaan aivan liian kapeasta perspektiivistä. Jos esimerkiksi videotarkistuksiin mennään, mitä kaikkea tarkistetaan? Tarkistetaanko vain, oliko pallo maalissa vai ei, vai tarkistetaanko Tevezin paitsiomaalin kaltaiset tilanteetkin? Tai USAn hylättyjen maalien kaltaiset tilanteet, joissa tuomari on näkevinään olemattoman virheen? Tai Henryn käsipalloilun kaltaiset tilanteet? Entä tarkistetaanko tilanteet, joissa tuomari menee pelaajan filmiin ja seuranneesta vapaapotkusta tai rankkarista tulee maali? Tarkistetaanko myös tiukat paitsioratkaisut, joissa usein läpi pääsemässä ollut pelaaja vihelletään virheellisesti takaisin ja jos tarkistetan, millä tällainen virhe enää pystyttäisiin korjaamaan? Esimerkiksi chipit kertovat vain, oliko pallo maalissa, mutta virheelliset paitsiotuomiot jäävät voimaan, samoin kädellä pelaaminen. Ja jos kaikki tarkistetaan tilanteet videolta, mitä muuta enää pelin aikana ehditään tehdä kuin tarkistaa tilanteita videolta?

    Omasta mielestäni on paljon parempi tilanne hyväksyä se, että virheitä tapahtuu ja näiden virheiden seurauksena joko hyväksytään tai hylätään maaleja väärin perustein kuin tilanne, jossa videotarkistusten tai chipien avulla tietyt virheet poistetaan, mutta samalla muut virheelliset ratkaisut edelleen hyväksytään osana peliä. Ei kai kenenkään mielestä voi olla virheitä, joiden seurauksena hyväksytty tai hylätty maali muka olisi enemmän vääryys kuin joidenkin muiden virheiden seurauksena hyväksytty tai hylätty maali. Tällainen tilanne tekisi jalkapallosta todella epäreilun pelin – huomattavasti epäreilumman kuin nykyinen tilanne, jossa virheiden sattuminen virheen laadusta riippumatta hyväksytään osana peliä.

  11. 29.6.2010, 21:03 Mac

    Miksi tekniikalta vaaditaan täydellisyyttä? Eiväthän ihmisen silmätkään näe täydellisesti (kuten tuli todistettua ko. otteluissa). Fifan lähestysmistapa koko asiaan on yksinkertaisesti typerä. Eli jos tekniikka ei tuo 100% varmuutta, niin sitten ei tehdä mitään! Täysin ääliömäistä. Esim. amerikkalaisessa jalkapallossa ja jääkiekossa videot ovat tuomareiden “apuna”. Tuomari tekee lopulta päätöksen, jos videokuva ei esimerkiksi tuo täyttä selvyyttä. Videot vähentävät virheiden mahdollisuutta, mutta eivät tietenkään täysin sitä poista. Kokemus kuitenkin osoittaa, että niistä on ollut paljon hyötyä näissä muissa lajeissa.

  12. 5.7.2010, 14:09 FaliBiliDad

    Vielä kohtaan 3. “Jalkapallon pitää olla samanlaista huipulta ruohonjuuritasolle.”

    Sitten kun ruohonjuuritasolla tosiaan pelataan nurmella ja maaleissa on verkot ja pelaajilla hienot nappulakengät ja peliasut ja säärisuojat ja …
    ehkä sitten voitaisiin keskustella tasapuolisuudesta. Mutta siihen asti rajankäyntiä esiintyy.

    Miksipä ei siis neljännelle tuomariille videoita avuksi – konseptihan toimii jokseenkin loistavasti muissa lajeissa. Jos tämä maalituomari ei puuttuisi muihin tuomioihin kuten paitsioihin tai filmamiseen, ei aikaakaan kuluisi varmaan kohtuuttomasti.

    Kehitystä hienolle lajille olisi tällainen, eikä varmasti veisi mitään pois ilosta ja nautinnosta. Ei kai hyvää systeemiä kannata suorilta dumata sen takia, ettei se ole 100% täydellinen.

  13. 5.7.2010, 14:16 Savolainen

    Miksi tähän edes vaaditaan tekniikkaa? Otetaan sinne kentälle KUUSI tuomaria, eikä viittä. Varsinainen tuomari, kaksi linjuria, neljäs erotuomari vaihtoja ja lisäaikaa hoitamassa, ja sitten KAKSI MAALITUOMARIA.

    Maalituomarit sijoitetaan molempien maalien läheisyyteen, tehtävänä heillä on ensisijaisesti katsoa käykö pallo maalissa sekä toissijaisesti tarkkailla rangaistusalueen tapahtumia.

    Kuuden tuomarin järjestelmä ei ole kiinni kustannuksista. Varmasti siellä köyhimmissäkin liitoissa on varaa tällainen järjestää – jos ei ihan puulaakitasolta asti, niin ainakin virallisissa sarjoissa täysin mahdollinen.

    Ihmettelen suuresti, miksi FIFA jaksaa jauhaa vain tekniikasta ja sen kalleudesta, kun suuri osa ongelmasta poistuisi hyvin yksinkertaisella ja selkeällä ratkaisulla; ylimääräisillä silmäpareilla, joilla on hyvin selkeästi rajatut tehtävät.

  14. 12.7.2010, 10:50 Inhimillinen erehdys

    Juu, inhimilliset erehdykset ovat jalkapallon suola, varsinkin jos siinä ratkotaan miljoonien eurojen kohtaloita. Sepp Blatterilta haluaisin vain tiedustella, mitenkäs saataisiin nuo miljooonat eurot myös ruohonjuuritasolle, nappulaliigaan ym.?

    Fifan periaatteet pitäisi ottaa käyttöön muussakin urheilussa. Esim 100 metrin juoksusta pitäisi poistaa kaikki sähkölaitteet, maalituomarit vain käsikelloineen ratkomaan juoksijoiden järjestystä ja aikoja. Saataisiin tosi makeita inhimillisiä erehdyksiä, varsinkin kun ruudusta näkisi oikean tilanteen. Ja tuulimittarit myös pois, eihän sellaisiakaan ollut joskus 1800-luvulla, kun Blatter oli nuori poika. Saataisiin huikeita aikoja, Usain Bolt varmaan pinkoisi lähelle 8:aa sekuntia, mikä olisi mahtava aika käsikellollakin otettuna, varsinkin kun se juostaisiin jälleen käyttöön otettavilla hiilimurskaradoilla lähtökuoppineen.