Espanjan mestaruusjahti jatkuu

Espanja | Kapkaupungin stadion | Otteluraportti | Portugali

  • 1-0 (0-0) Espanja - Portugali Lohko neljännesvälierä, Kapkaupungin stadion

David Villa tuuletti maaliaan. (Matt Dunham / AP)

Espanjalla on kaikkien aikojen mahdollisuus kirkastaa surkeaa saldoaan jalkapallon MM-kisoissa. Espanja kukisti neljännesvälieräottelussa Portugalin David Villan maalilla, ja eteni näin kahdeksan parhaan joukkoon Paraguayta vastaan.  

Portugali piti maalinsa puhtaana Etelä-Afrikan MM-kisoissa viisi ja puoli tuntia. Kun neljännesvälierää oli pelattu 63. minuuttia, Eduardo joutui kuitenkin antautumaan David Villan edessä. Sitä ennen hän oli tehnyt lukuisia loistotorjuntoja. 

“Se oli eräs urani parhaista maaleista,  koska se vei meidät seuraavalle kierrokselle.  Kun teemme maaleja, pysymme elossa”, Villa sanoi otteolun jälkeen-

Portugalin valmentaja Carlos Queiroz lupaili ennakkoon joukkueeltaan rohkeaa ja hyökkäävää peliä. Itse ottelussa Queirozin taktiikka oli kuitenkin inhorealistinen. 

Portugali vetäytyi nopeasti tiiviiseen puolustusryhmitykseen, pyrki pallonriistoihin, ja nopeisiin vastahyökkäyksiin. Nämäkin portugalilaiset tekivät maltilla ja varoen pelaamasta itseään ulos tilanteista. 

Espanja aloitti ottelun vahvasti ja loi ensimmäisen kuuden minuutin aikana kolme maalipaikkaa. Fernando Torres laukoi tulisesti rangaistualueen kulmalta jo minuutin pelin jälkeen, David Villa murtautui maalipaikkaan puolestaan kahdesti. 

Espanja piti koko ensimmäisen puoliajan palloa, mutta Portugalin tiivis ja kurinalainen puolustus vei hyökkäyksistä terän.  Portugalin vastahyökkäykset kävivät ottelun edetessä sen sijaan vaarallisiksi. 

20 minuutin kohdalla puolustaja Fabio Coentrao nousi taitavasti pitkälle yli puolen kentän. Iker Casillasilla oli täysi työ torjua Tiagon hurjan laukaus, ja sitä seurannut jatkotilanne. 

 38. minuutilla Hugo Almeido pääsi puolestaan puskemaan Raul Mereilesin loistavasta keskityksestä. 

Toinen puoliaika sujui samalla kaavalla kuin ensimmäinen: Espanja piti palloa ja Portugali yritti vastahyökkäyksiä. Enää Portugalin ryhmitys ei pysynyt kuitenkaan yhtä tiiviinä kuin ensimmäisellä puoliajalla, vaan Espanjan syöttökuviot repivät sen hajalle. 

Ratkaisevan piristyksen Espanjan hyökkäyksiin toi Llorente, joka korvasi Fernando Torresin 58. minuutilla. Llorente oli puskea johtomaalin jo parin minuutin pelin jälkeen. Heti perään David Villa kokeili Eduardon refleksejä. 

Kun 62 minuuttia oli pelattu, Espanjan taitava syöttöpeli rangaistusalueen rajalla tuotti tulosta. Iniestan kantapääsyöttö mursi Portugalin puolustusmuurin, ja David Villa pääsi laukomaan lähietäisyydeltä. 

Eduardo torjui ensimmäisen vedon, mutta jatkopallosta Villa ei erehtynyt. Hän teki voittomaalin väkisin.

Portugali yritti hakea voimaa hyökkäyksiin vaihdoilla, mutta Espanjan ote piti. David Villalla ja Llorentolla oli useita paikkoja lisäosumiin, mutta pallot viuhuivat ohi maalin tai Eduardon näppeihin. 

Espanjan ylivoimaa kuvaa se, että joukkueen ensimmäisen varoituksen koko MM-turnauksessa otti neljännen ottelun 74. minuutilla Xabi Alonso.

“Espanjalla oli paremmat maalipaikat. Surullista, mutta mielestäni Espanja ansaitsi voittonsa”, Portugalin valmentaja Carlos Queiroz myönsi.

Entä mitä teki Portugalin superhyökkääjä Cristiano Ronaldo? Hän pääsi pari kertaa vaarallisesti kiinni palloon, mutta oli pääosin pimennossa. 

Viime hetkillä MM-kisojen epämääräiset tuomiot saivat jatkoa, kun erotuomari antoi suoran punaisen kortin Portugalin Ricardo Costalle

Erotuomarin mukaan Costa ilmeisesti löi kyynärpäällään pallontavoittelutilanteessa Capdevilaa. Television hidastuskuva ei tukenut tuomiota, vaan näytti espnjalaispuolustajan filmanneen.

Tero Hakola HS

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter

Tuoreimmat uutiset

Kommentit

  1. 29.6.2010, 23:42 Matti Piispa

    Parempi joukkue voitti. Portugalilta pelkäsin etukäteen passiivista ja kovaotteista antifutista, ja suhteessa siihen joukkue yllätti iloisesti. Tuomari oli loppukohtausta (punainen) lukuun ottamatta hyvä eivätkä kaatumisfilmailut juuri menneet läpi. No, toisaalta tuomari ei uskaltanut varoittaa Ronaldoa toistuvasta kaatuilusta, sillä kortitettuna ja Portugalin voittaessa mies olisi ollut sivussa puolivälierästä kahden keltaisen vuoksi.

  2. 30.6.2010, 0:17 niinniin

    espanja, pystyy mestaruuteen, jos vaain haluaa. Espanja oli tänään parempi ja voitti. Onnea heille!!

  3. 30.6.2010, 0:19 Tuomari

    http://i48.tinypic.com/f3711l.jpg paitsiomaalilla jatkoon, hienoa!

  4. 30.6.2010, 0:27 Tuomarille

    @ Tuomari: No oisitkos sinä ton 5-10 sentin perusteella paitsioksi laittanut, kuiteskin tossa tilanteessa todella vaikea paitsio tuomita

  5. 30.6.2010, 0:29 pazza inter

    No nyt ainakin varmistuu,että ensi kisoissa on maalikamerat ja kenties paitsiotakin varten varmasti systeemi…Tai ehkä tämä juuri kuuluu tähän lajiin…

  6. 30.6.2010, 1:24 jezz

    Tuomari, ihankos noita paitsiotilanteita/maalivirheitä ei ole aiemmin tässä turnauksessa tapahtunut, joten turha tulla nytkään valittamaan. Mennyt mikä mennyt..

  7. 30.6.2010, 1:29 Tsippidii

    Enpä menisi moisesta paitsiosta paljon kohua nostelemaan. Kuitenkin futiksessa tuo paitsioansan idea on olla sinnepäin, ei sekunnin murto-osan tarkkuudella tuomittu :D

    Enkä olisi samaa mieltä myöskään punaisesta kortista hesarin kanssa: tv-kuva ei todistanut filmaamista eikä myöskään rikettä. Tiedä sitten mitä tv-kuvaa hesarin toimittajat ovat kattoneet, mutta ainakaan ylen feedissä ei tuosta saatu kunnon hidastusta…

  8. 30.6.2010, 1:36 Ei ollut paitsio

    Mitens se paitsiosääntö meneekään? Syöttöhän on jo tuossa linkissä jo lähtenyt ja pallo tulossa Villalle.
    “Paitsioasema määräytyy sillä hetkellä, kun joukkuetoveri pelaa palloa eteenpäin — pelaajien liikkeet kentällä eivät tämän jälkeen vaikuta paitsioasemaan. Näin ollen pelaaja voi esimerkiksi vastaanottaa syötön toiseksi alimman vastapelaajan alapuolella olematta paitsiossa, kunhan hän ei ole paitsioasemassa syötön lähtöhetkellä.” Wikipedia

  9. 30.6.2010, 1:41 Parta

    Helppo se on pysäytetystä kuvasta huudella paitsioita. Tuommoisia liputuksia tai liputtamatta jättämisiä mahtuu kolmetoista tusinaan.

  10. 30.6.2010, 1:43 Eipäs ollut paitsio

    Tässä kuvassa syöttö on jo lähtenyt, joten ei tämä todista paitsiota.
    “Paitsioasema määräytyy sillä hetkellä, kun joukkuetoveri pelaa palloa eteenpäin — pelaajien liikkeet kentällä eivät tämän jälkeen vaikuta paitsioasemaan. Näin ollen pelaaja voi esimerkiksi vastaanottaa syötön toiseksi alimman vastapelaajan alapuolella olematta paitsiossa, kunhan hän ei ole paitsioasemassa syötön lähtöhetkellä.” Wikipedia

  11. 30.6.2010, 2:27 Luikuri

    Juu niin se vaan Espanja voitti paitsiomaalilla. Fifa on hissukseen tuomareittensa selän takana. Hävetköön.

  12. 30.6.2010, 8:02 Ei paitsio

    Pallon syöttäjä oli lähimpänä tuomaria ollut pelaaja, eli kuva ei kerro mitään syöttötilanteesta.

  13. 30.6.2010, 8:21 k@mm2010

    Tämä peli oli totaalinen pettymys, yksi tylsimmistä nyhjäyksistä mitä näissä kisoissa katsonut. Niin hyvä maalintekijä kuin Villa onkin, niin voisi välillä pysyä pystyssäkin. Pelin lopussa punainen kortti meni väärälle äijälle. No parempi joukkue voitti, mikä sinänsä on hyvä asia.

  14. 30.6.2010, 8:23 Pettynyt

    Eivät sitten näyttäneet tuota paitsioasetelmaa Villan maalista kansainvälisessä tv-kuvassa. Mielestäni menee hieman mauttomuuden puolelle, jos ei edes tv-katsojille voida enää mahdollisia paitsioita näyttää live kuvassa. Naurettavaa Fifa..

  15. 30.6.2010, 8:36 Kalervo

    Olipa kyllä tylsä ottelu, niin kuin näiltä mailta saattaa odottaakin. Aivan liian arvostettuja..

  16. 30.6.2010, 8:37 jepjep

    ihan väärä joukkue voitti! ei se espanja ainakaa kultaa näis kisois vie!

  17. 30.6.2010, 8:43 o

    muuten hyvä, mutta tuosta kuvasta kyllä näkee että tilanne EI ole paitsio!

  18. 30.6.2010, 8:47 m.i.ä

    Tuomari…Ei edes tosta kuvasta voi yksiselitteisesti
    tuomita paitsiota! Puhumattakaan liikkuvista pelaajista…

  19. 30.6.2010, 9:06 Kimmo

    Älkää jaksako taas valittaa paitsiotuomioista. Iniestan syöttö tapahtui niin nopeasti ja paitsio oli niin hilkulla, että aivan hyvin sen sai jättää viheltämättä. Epäselvissä tilanteissa pelin kuuluukin jatkua. Espanja oli parempi, kaikki hyvin.

  20. 30.6.2010, 9:14 Silento

    Tuomari: eipä tuo tuon kuvan perusteella ole paitsio. Osa kropasta on toki edellä, mutta säännön mukaan on oltava niin paljon edellä että näkyy ilmaa välistä. Korjatkaa toki jos olen väärässä.

  21. 30.6.2010, 9:33 Judge Decides

    Kannustin Espanjaa kisojen alussa, mutten enää. Ottelu oli todella tasainen ja ratkesi jälleen harmittavasti kahteen räikeään tuomarivirheeseen (paitsiomaali ja capdevilan filmaus). Portugali pisti vastoin ennakko-odotuksia Espanjan todella koville ja siitä kunnia heille.

    Ensimmäisellä puoliajalla Portugali oli vahvempi ja toisella Espanja. Kumpikaan ei maalia onnistunut tekemään joten kuka tietään miten jatkoajalla olisi käynyt.

    Toivottavasti Espanja häviää Paraguaylle, sillä näissä kisoissa esittämällään pelillä he eivät välieräpaikkaa todellakaan ansaitse.

  22. 30.6.2010, 9:34 Tuomari2

    Tuomarille

    Ei tuo ole paitsio. Kuva on valittu tarkoituksellisesti tukemaan tiukan tilanteen käsitystä paitsiosta. Villa on samassa linjassa puolustajien kanssa ja nostanut kuvassa jalkansa ylös ja eteenpäin. Kuvakulma antaa ymmärtää hieman enemmän eteenpäin. Lisäksi kuvassa mielestäni syöttö on jo tapahtunut. Jokatapuksessa ei tuo kiistaton paitsio ole. Tähän, kun yhdistetään erotuomareiden ohjeet tulkita epäselvät tilanteet hyökkääjien eduksi, niin kyllä tuo maali ihan puhdas on.

    Punaisesta kortista ei kyllä osaa sanoa mitään kansainvälisen kuvamateriaalin perusteella. Tuntuisi kyllä uskomattomalta, että tuomari olisi antanut punaisen kortin, jollei olisi ollut ihan varma tapahtuneesta, varsinkin kun se ei olisi sopinut hänen linjaansa. En itse antaisi punaista ikinä ellei tilanne ole täysin selvä minun tai avustavan mukaan.

  23. 30.6.2010, 10:08 tuomari2

    Ei toi linjatuomari voi mitenkään nähdä paitsiota ton lihamuurin läpi, inhimillinen erhe, toisin ku tää Lampardin maali!

  24. 30.6.2010, 10:31 locopoco

    Näin Espanjan kannattajana täytyy sanoa että oli kyllä erittäin vaisu peli spanskeilta. Maalia lukuunottamatta eivät saaneet mitään aikaiseksi (jos muutamaa kaukolaukausta ei lueta mukaan) 35m päässä höpösyötöillä. Iniesta oli yössä, siitä kertoo jo joukkueen toiseksi huonoin syöttöprosentti. Torres on avauksessa pelkän nimen perusteella, ollut täysi floppi. Nyt vaan Llorente avaukseen ensi peliin. Mitä Ronaldoon tulee niin kyllä muutamaan otteeseen häntä rikottiin aivan selvästi missä tuomari levitteli käsiä ihan yhtä paljon kun itse diiva. Xavi ei ole omalla tasolla. Jopa Xabi avasi syötöillään paremmin hyökkäyksiin palloja. Xavi taisi yli puolet syötöistä pyörittää safepasseilla toppareille tai keskikentän pohjalle. Kyllä jotain pitää muuttaa että saadaan meille mieluinen tulos Argentiinaa vastaan. Itse pidän peliä Paraguayta vastaan varmana voittona. Siinä pelissä olisi hyvä jos jotain muutoksia tulisi. Esim Navas voisi korvata Iniesta. Vaarallisempi laidalla ja jos Llorente väijyy keskityksiä hyvänä pääpelaajana. Cescin haluaisin nähdä myös kymppipaikalla. Joten Busquets saisi siirtyä vaihtoon. No toivotaan parempaa peliä seuraavissa koitoksissa. Vamos!

  25. 30.6.2010, 10:39 Haikki

    Sitten vielä filmauksella vastustajalle hankittu punainen kortti… En onnittele yhtään.

  26. 30.6.2010, 10:39 Katsoja

    **http://i48.tinypic.com/f3711l.jpg paitsiomaalilla jatkoon, hienoa!
    Muuten hyvä, mutta kuva ei ole syöttöhetkestä vaan siitä kun pallo on jo syötetty :)

  27. 30.6.2010, 10:40 Paitsioista viis

    En olisi niinkään huolestunut paitsiomaaleista, mutta devillan kaltaiset ulosajoja ja ansiottomia rankkareita kalastelevat epäurheilijat olisin valmis kitkemään futiksesta videoihin perustuvalla jälkiseurannalla.

  28. 30.6.2010, 10:55 Ertola

    Espanjan pelaajat filmaavat paljon ja se tekee heistä samanalaisia roistoja mitä italialaiset futaajat ovat!

  29. 30.6.2010, 11:16 Kalle Korruptio

    Nimimerkille “Ei paitsio”, kyllä se on paitsio ja viimeinen henkilö, joka pallon ohjaa Villalle on siinä kaikkien keskellä. Mutta totuuden nimissä, Villa on paitsio asemassa vain muutaman sentin verran, joten vaikuttaa enemmänkin naurettavalta, jos joku tosissaan vaatisi parempaa tarkkailukykyä tuomareilta tuon perusteella.

    Punainen kortti tosin olisi kuulunut “Capille”. Kyllä se kyynärpää häneen osuu, totta, mutta katsokaapas kuinka paljon se häneen osuu. Reaktio kolahdusta on alkanut mukavasti jo ennen kyseistä kolahdusta ja sen jälkeen kieritään vähän maassa, kuin pahemmankin kolahduksen saaneena, noustaan lähes istumaan, katsotaan tuomaria ja jatketaan kieriskelyä. On se hiukan huvittavaa, kun pitää siinä kieriskelyn ohella vähän tuomariakin ihailla.

    Olisi mukavaa, jos filmaamisesta annettaisiin kortteja pelien jälkeen, jos niitä ei peliajalla huomata. Vähensipähän filmaaminen rankalla kädellä.

  30. 30.6.2010, 11:18 Judge Decides

    Tuomarin lähettämä kuva ei ole syöttöhetkestä vaan ennen syötön lähtemistä. Pelaaja, jonka kohdalla pallo on kuvassa, syöttää sen kantapäällään Villalle. Jos kyseinen pelaaja ei olisi koskenut palloon, niin tilanne ei tietenkään olisi ollut paitsio.

    Olen samaa mieltä kyllä että tilanne oli linjatuomarille mahdoton nähdä, koska välissä oli monta pelaajaa välissä ja oli itse huonosti sijoittunut. Silti harmi, että linjatuomari näki Portugalin vastaavan maalin paitsioksi (oli ehkä 10 cm enemmän paitsio, mutta ei lihamuuria välissä).

  31. 30.6.2010, 11:25 San Iker

    Espanja voitti ja sillä selvä, Costan kyynerpää osui ennen päätilannetta Joan Capdevilaa ohimoon, niin ainakin youtuben videon perusteella. Maali ei ollut paitsio, koska Iniestan syöttö lähti silloin, kun Villa EI ollut paitsiossa. Costan punaisesta vielä sen verran, että vaikka kyynerpää ei olisi osunut Joania ohimoon, Costa ei olisi yltänyt puskemaan, niinkuin näkyi. Pallo olisi vierinyt normaalisti pois kentältä ja olisi tullut maalipotku jonka espanja olisi pelanut lyhyenä ja olisi pyöritellyt palloa 30 sekuntia ja voittanut Portugalinö

  32. 30.6.2010, 11:25 juomari

    Silento: korjataan käsitystäsi paitsiosäännöstä.

    Paitsioasema määritellään siten, että hyökkääjä on paitsioasemassa, jos jokin osa hänen kehostaan käsiä lukuun ottamatta on lähempänä päätyviivaa kuin toiseksi alin puolustava pelaaja. Eli käytännössä mikä tahansa kehon osa, jolla voi pelata hyväksyttävästi palloa. Siten esimerkiksi pelkkä pää riittää, vaikka jalat olisivatkin puolustajan kanssa samalla tasolla.

    Paitsio määritellään syöttöhetkestä, eli siitä, kun kanssapelaaja syöttää pallon tai jättää sen pelattavaksi. Paitsion tuomittavuuden taas määrittelee osallistuminen peliin (pallon pelaaminen), vaikuttaminen vastapelaajaan (pallon pelaamisen estäminen, fyysinen kontakti tai selkeä häiritseminen, esim. maalivahdin näkökentän peittäminen) ja edun saaminen paitsioasemasta, millä sääntö tarkoittaa tolpasta, maalivahdista tai muusta vastapelaajasta kimpoavan pallon pelaamista. (Tämän kohdan perusteella Englannin ja Saksan pelissä Rooneyn paitsio oli mielestäni oikein tuomittu, koska pallo kimposi hänelle saksalaispelaajan jalasta, eikä kyseessä ollut kontrolloitu kosketus palloon.)

    Halukkaille löytyy jalkapallosäännöt linkistä.
    http://www.palloliitto.fi/mp/db/file_library/x/IMG/164225/file/Jalkapallosaannot_2010_small2.pdf
    Paitsio: Sääntö 11 s. 29 ja määritelmät s.79.

  33. 30.6.2010, 11:33 ärsyyntynyt

    espanian voitto johtui tuomarista, se maali oli PAITSIO ja punainen kortti portugalille, siis mitä ihmettä, espanian pelaaja FILMASI tuomari oli Hector Baldassi joka oli PUOLUEELLINEN SEEPRA

  34. 30.6.2010, 11:44 Jannu

    Jugde Decides on aika huvittava kun ilmottautuu alussa espanjan kannattajaksi ja sitten viesteistä paljastuu kaveri joka vihaa espanjan peliä henkeen ja vereen.

    Muutama asiavirhekin tuossa.
    - Espanja hallitsi molempia puoliaikoja
    - Espanja ei ollut selvä ennakkosuosikki, vaan ottelusta odotettiin tasaista.
    - Portugali ei tehnyt ottelussa paitsiomaalia.
    - Punainen kortti ei peliä mihinkään suuntaan ratkaissut, antoi portugalille korkeintaan lisää virtaa loppuminuuteiksi.

    On kyllä ihmeellistä miten monella tavalla nuo ottelut voi nähdä. Jopa Portugalin valmentaja myönsi, että Espanja ansaitsi voittonsa. Espanja oli tuossa se joukkue joka teki peliä ja Portugali vain rikkoi ja vastahyökkäsi. Portugali on kova jengi ja Espanja meni vakuuttavasti jatkoon. Paraguai on Espanjalle suupala, välierässä tulee sitten jännät paikat.

  35. 30.6.2010, 12:29 barbarian

    Ehdottomasti ansaittu voitto. Portugalin jatkosta putoamistakaan ei voi nähdä kuin ansaittuna, sillä joukkue onnistui tekemään maaleja vain yhdessä pelaamastaan neljästä ottelusta. Lienee kuitenkin aika harvinaista, että jatkosta tässä vaiheessa putoavan joukkueen maaliero on 7-1. :D

    Espanja voittanee kyllä Paraguayn, mutta välierävaiheessa viimeistelyyn on saatava tehokkuutta. Paraguay-pelissä onnistumisia soisi muillekin kuin Villalle, sillä aika kapeilla hartioilla lepää tällä hetkellä Espanjan maalintekokyky (Villa tehnyt yhtä lukuunottamatta kaikki Espanjan maalit).

  36. 30.6.2010, 12:30 Vieras

    Joka ikinen hidastus näyttää tilanteen joko liian kaukaa, huonosta kulmasta tai vasta lyönnin jälkeen. Ylen lähetyksessä nähdyistä ei voi millään sanoa, mitä tilanteessa tapahtui. Tässä kohdassa 0:18 paras hidastus, mutta siinäkin kuva alkaa vasta, kun kyynärpää on ohimolla:
    http://www.youtube.com/watch?v=ckuCB2sB0q0
    Jos tosiaan parempaa videota tilanteista ei saada, niin ei todellakaan videotuomarointia!

  37. 30.6.2010, 12:36 Jari-Pekka

    Espanja on nykyään pahempi huijarijoukkue kuin Italia!

  38. 30.6.2010, 12:49 kaapo

    Mielenkiintoista…mielipiteitä laidasta laitaan…kuitenkin sama peli kaikille. Toinen puoliaika parasta Espanjaa näissä kisoissa. Jos joku ei ole ymmärtänyt, perustuu pelinsä lukemattomiin syöttöihin, lyhyisiin, pitkiin, sivuille, pystyyn, alas, joilla saadaan vastustajan puolustus avattua ja tyhjää tilaa sopiviin väleihin. Ei ollut paitsio ja punainen kortti meni ohi. Torresin peluuttamiselle hienoisesta ruosteisuudesta huolimatta on perusteensa, kaveria tarvitaan kun vastus kovenee. Permanenttia ei kannattane kisojen tässä vaiheessa paljon lähteä muuttamaan. Innolla odotetaan jatkoa.

  39. 30.6.2010, 13:41 Horacio

    Kyllä se nyt vaan niin on että “oikeasti” tilanne oli paitsio. Se on tietysti helppo lähteä täältä kuvanauhojen kanssa huutelemaan, mutta jokainen joka sitä videota on Youtubessa kelaillut ja näitä kuvia katsonut niin huomaa, että siinä Villalle tarjotaan kantapäällä syöttö kun hän on jo paitsioasemassa. Puhutaan kuitenkin korkeintaan senteistä, joten en tiedä palveleeko tarkoitusta edes liputtaa tällaisia pois, joskin nyt se olikin mahdotonta tuon pelaajamuurin takaa. Paitsio mikä paitsio mutta oikea joukkue voitti silti.

  40. 30.6.2010, 13:44 Matti Piispa

    Mielestäni Paraguay-pelissä avaukseen olisi laitettava Llorente Torresin tilalle. Portugali-ottelussa Espanjan vaarallisuus lisääntyi heti, kun Torres vaihdettin Llorenteen, joka pelasi erittäin hyvin. Aivan alkua lukuun ottamatta Torres oli heikko, muun muassa hävisi kaikki kaksinkamppailut, kompuroi toistuvasti omiin jalkoihinsa, ja Xavi ja kumppanit hakivat turhaan hänelle läpisyöttöjä. Risainen kausi Liverpoolissa näkyy miehen otteissa selvästi.

  41. 30.6.2010, 14:20 J

    Judge Decides

    Kannustin Espanjaa kisojen alussa, mutten enää. Ottelu oli todella tasainen ja ratkesi jälleen harmittavasti kahteen räikeään tuomarivirheeseen (paitsiomaali ja capdevilan filmaus). Portugali pisti vastoin ennakko-odotuksia Espanjan todella koville ja siitä kunnia heille.

    Ensimmäisellä puoliajalla Portugali oli vahvempi ja toisella Espanja. Kumpikaan ei maalia onnistunut tekemään joten kuka tietään miten jatkoajalla olisi käynyt.

    Toivottavasti Espanja häviää Paraguaylle, sillä näissä kisoissa esittämällään pelillä he eivät välieräpaikkaa todellakaan ansaitse.

    Peli ei ratkennut kyllä tuomareihin. Portugali ei missään vaiheessa HALLINNUT peliä. 89 min saatu punainen ei ratkaissut mitään, koska portugali ei ollut tuossa vaiheessa pallossa juuri ollenkaan, joten tuskin olisivat onnistuneet luomaan enää mitään vaarallista.

  42. 30.6.2010, 14:25 Riba de Sella

    Jannu kirjoitti:”On kyllä ihmeellistä miten monella tavalla nuo ottelut voi nähdä. Jopa Portugalin valmentaja myönsi, että Espanja ansaitsi voittonsa. Espanja oli tuossa se joukkue joka teki peliä ja Portugali vain rikkoi ja vastahyökkäsi.”

    Uruguay – Ranska, 0 – 0, pallonhallinta 46% – 54%
    Uruguay – Etelä-Afrikka, 3 – 0, pallonhallinta 50% – 50%
    Uruguay – Meksiko, 1 – 0, pallonhallinta 41% – 59%
    Uruguay – Etelä-Korea, 2 – 1, pallonhallinta 45% – 55%

    Siis Uruguay ei ole ansainnut yhtään voittoaan, vai?

  43. 30.6.2010, 15:16 Juupajuu

    “Ottelu oli todella tasainen ja ratkesi jälleen harmittavasti kahteen räikeään tuomarivirheeseen (paitsiomaali ja capdevilan filmaus).”

    Et usko tuota itsekään, Capdevila pisti vähän teatteria kyllä kehiin, mutta kyynärpää oli korkealla ja kontakti näytti olevan. Vapaapotku ja keltainen kortti vähintään. Ja tuota paitsiota ei olisi kukaan linjatuomari liputtanut ilman arpomista, nuo tilanteet menee jotakuinkin 50-50, samoin kuin tilanteet joissa pelaaja on saman verran pois paitsiosta.

  44. 30.6.2010, 17:25 piZZa

    nuo tilanteet menee jotakuinkin 50-50, samoin kuin tilanteet joissa pelaaja on saman verran pois paitsiosta

    Espanjan ja Brasilian hyökkäyksiä ja taklauksia kun katsoo niin nuo tilanteet menee jotakuinkin 70-30

  45. 30.6.2010, 17:27 Kalle Korruptio

    Kontaktia oli, aivan totta. Mutta, jos kaikista vastaavista tilanteista jaettaisiin punainen kortti, niin pelaajat loppuisivat kesken. Kyllä vaikuttaa sen kortin tuoneen teatteri, ei rike.

    …Ja kyllähän se on hauska, kun mies kaatuu, kieriskelee, nousee lähes istumaan, kurkkaa kuinka tuomarilla pyyhkii ja päättää jatkaa kieriskelyään.

  46. 30.6.2010, 20:43 saku

    Villan maali oli paitsio