Antti Pohjan blogi: Tulosten takana

Antti Pohja

Antti Pohja

Kirjoittaja oli mukana Suomen joukkueessa karsimassa MM-kisoihin.

Sääliksi käy Meksikoa, sillä se oli heidän peli. Tai ainakin siltä se alussa näytti. Kaikki meni ottelun alussa pitkälti niin kuin he halusivat – ensimmäiseen maaliin asti.Meksiko oli ensimmäiset 25 minuuttia parempi joukkue. Mitä pidemmälle ottelu olisi edennyt näin, sitä varmemmin Meksiko olisi onnistunut.

On aivan turhaa syyttää linjamiestä, saati tuomaria ensimmäisestä maalista. Inhimillinen virhe, johon on niin kovin helppoa reagoida hidastuskuvan jälkeen.

Argentiina ei vakuuttanut, se on fakta, jota ei saa unohtaa. Diegon naurun ja ilon tai Tevezin komean laukauksen ei saa antaa hämätä sitä epävarmuutta, joka joukkueen puolustuksessa vallitsi. Kaksi ensimmäistä maalia olivat lahjoja, joita ilman Meksiko olisi todennäköisesti mennyt puolivälieriin. Argentiina ei ollut parempi joukkue, vaan heille annettiin paremmuus.

Tuomarivirheiden päivän toinen voittaja Saksa olisi teurastanut tämän päivän Argentiinan. Sekin on fakta. Saksakaan ei ollut aivan parhaimmillaan, mutta heillä oli Klose ja Klosen katse. Jos verrataan Rooneyn ja saman paikan pelaajan Klosen ilmettä ja silmien paloa toisiinsa tänään, emme tarvitse suurempaa sanallista analyysiä siitä ottelusta: väsynyt, murheellinen ja tuskainen vastaan maalinhimoinen, tuore ja uhrautuva.

Antti Pohja

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter

Tuoreimmat uutiset

Kommentit

  1. 28.6.2010, 11:19 janne

    Jos pari kaukolaukasta tekee ottelusta meksikon.
    ei todellisia maalipaikkoja toisen puoliajan maalia ja yhtä argentiinan
    söhläystä lukuunottamatta.

  2. 28.6.2010, 12:27 Ceci

    No, Argentiina ei ollut ihan parhaimmillaan, mutta ensi matsissa sitten loistetaan kunnolla. Hienosti pojat kuitenkin pelasivat, ja kun Samuel puuttui kentältä, niin puolustuksen esitys ei vaan ollut aivan niin hyvä kuin yleensä. Ensi kerralla Burdisso ja Samuel kentälle, siis jos jälkimmäinen on toipunut kunnolla. Demichelis, vaikka on maalinkin tehnyt, ei ole yhtä hyvä ja se näkyy. Lisäksi Messi pelasi liian alhaalla.

  3. 29.6.2010, 13:41 Reijo Vuorento

    Antti!

    Hyvä kirjoitus – samaa mieltä. Meksiko oli joukkueena jopa parempi ja olisi ansainnut alussa johtomaalin. Meksikon joukkue oli yksi kisojen parhaista – sydän paikallaan, valtava tempo, nopeat ja osin luovat ratkaisuyritykset. Jos vertasi vaikka Hollantiin – ero oli huikea. Kyllä MM-kisat ovat osin julmaa katsottavaa – parempia putoaa, heikompia jatkaa.

    On käsittämätöntä, että Sven-Göran Erikson onnistui pilaamaan Meksikon karsinnan lähes katastrofiin. Onneksi valmentajaa vaihdettiin. Nyt Svennis oli rahastamassa Norsunluurannikolla tunnetuin seurauksin.

    Odotan Argentiina ja Saksan kohtaamista mielenkiinnolla. Kummallakin on kotimaiset valmentajat, tunnetila ja itseluottamus korkealla. Siitä tulee väistämättä elämää suurempi ottelu – toivottavasti selostajakin olisi ajan tasalla, ettei tarvitse kääntää ruotsinkieliselle.

    Saattaa olla, että Jumala on kuitenkin Argentiina puolella – niinkuin sen perinteisiin kuuluu!

    t. Rekke

  4. 30.6.2010, 20:18 triple-x

    joo, out HERRA POHJA tällä kertoo iha oekeessa.