Palonen ja Knuuttila Etelä-Afrikassa
| Uutinen
| Vuvuzelat
| 15.6.2010 15:57

Vuvuzela-torvet ovat herättäneet vähämaalisia pelejä enemmän huomiota. Kuva: Reuters
Ne surisivat ja pärisivt taas eilen Soccer City-stadionilla. Katsojia oli 83 465, ja karkeasti arvioiden kolmasosalla oli mukanaan vuvuzela. Muovitorvet ovat häirinneet tv-katsojien elämysmatkoja kotisohvilta, mutta täällä Etelä-Afrikassa niistä ei juuri kuule pahaa sanaa.
Eilisessä Hollanti-Tanska-ottelussa – ja kaikissa kolmessa aiemmin näkemässäni ottelussa – tuohon muovitorveen eivät puhaltaneet vain paikalliset, vaan matkalaiset kaikista maista: Hollannista, Tanskasta, Yhdysvalloista, Brasiliasta ja niin edelleen. Vuvuzeloista on tullut MM-kisojen hittituote, joka viedään käsistä – ja kotiin matkamuistoksi.
- Näyttää siltä, että huono julkisuus on ollut hyväksi meille. Olemme myyneet kaiken. Aina kun valmistamme lisää, seuraavana aamuna yhdeksältä kaikki ovat menneet, sanoi vuvuzeloja valmistavan yhtiön omistaja Brandon Bernardo.
Järjestelykomitean tiedottaja Rich Mkhondo tyrmäsi eilen huhut, että vuvuzela kiellettäisiin. Hän muistutti, että vuvuzelat – jotka alun perin tehtiin antiloopin sarvista – kuuluvat Etelä-Afrikan jalkapallokulttuuriin.
- Vuvuzela on tämän maan kulttuuria, joten meidän täytyy vain tottua siihen. Se on osa tätä turnausta. Voin ymmärtää niitä, joiden mielestä se on kovaääninen, mutta minua se ei häirinnyt, totesi Hollannin tähti Wesley Sneijder eilisen ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa.
Olisihan siinä kaikuja kolonialismista, jos eurooppalaiset sanelisivat Afrikan ensimmäisessä MM-turnauksessa, miten paikallisten pitää käyttäytyä ja miten kovaa ääntä pitää. Mitä seuraavaksi? Kielletäänkö eteläamerikkalaisten rumpuryhmät Brasiliassa 2014?
Onneksi niille, joita meteli häiritsee, on Veikkausliiga.
Joose Palonen
Olisihan siinä kaikuja kolonialismista, jos eurooppalaiset sanelisivat Afrikan ensimmäisessä MM-turnauksessa, miten paikallisten pitää käyttäytyä ja miten kovaa ääntä pitää.
Olisikohan siinä kaikuja monikulttuurisuudesta? Jos kerran maahanmuuttajat sanelevat vaikkapa suomenkielenkurssilla saako opettaja soittaa musiikkia?
“Olisihan siinä kaikuja kolonialismista, jos eurooppalaiset sanelisivat Afrikan ensimmäisessä MM-turnauksessa, miten paikallisten pitää käyttäytyä ja miten kovaa ääntä pitää. Mitä seuraavaksi? Kielletäänkö eteläamerikkalaisten rumpuryhmät Brasiliassa 2014?”
Ei olisi, sillä nämä ovat MAAILMANmestaruuskisat, eivät Etelä-Afrikan mestaruuskisat. Torventoitotus peittää alleen kaiken, myös ne eteläamerikkalaisten rumpuryhmät joita on edellisissä MM-kisoissa ollut ilo kuunnella. Nyt ei kuule edes tuomarin pillin vihellystä. Kun tunnelma on muissa MM-turnauksissa ollut iloinen, kenttätapahtumien mukaan elävä ja joukkueita eteenpäin piiskaava, niin nyt se on pelkästään BZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZTRÖÖTZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZBZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZBZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZTRÖÖTZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZBZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZTRÖÖTZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZ Pelaajat eivät kuule toisiaan eivätkä yleisön huokauksia tai kannustuksia tuomarin pillistä puhumattakaan. Yleisö ei kuule pelaajia, muuta yleisöä tai sitä tuomarin pilliä. TV-katsojat eivät kuule yleisöä, pelaajia eivätkä tuomaria. Kuuluu ainoastaan BZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZBZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZTRÖÖTBZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZTRÖÖTBZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZBZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZBZZZZZZZZZZZZZZZZZTRÖÖTBZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZZ
Voi huoh.
“Mitä seuraavaksi? Kielletäänkö eteläamerikkalaisten rumpuryhmät Brasiliassa 2014?
Onneksi niille, joita meteli häiritsee, on Veikkausliiga.
Joose Palonen”
Joose hei, joko olet tilanteesta täysin ulkona, tai sitten nautit piikitellä vain jalkopallon ystäville.
On varmaan ihan hieno juttu paikanpäällä tuo torvisoitto, kuulet kuitenkin omiesi huudot siinä ympärilläsi stadionilla. Mutta oletko miettinyt että aika pieni prosentti niistä miljoonista kisoja seuraajista on sillä kyseisellä stadionilla, ja että ne miljoonat ihmiset olisivat mielellään myös mukana kuulemassa kannatuslauluja, buuauksia, vihellyksiä, huokauksia, riemua maalin tullessa yms? On mielestäni aika naurettavaa verrata sambaa kaiken alleen peittävään vuvuzelan meteliin.
Ymmärrän miksi torvia ei kielletä enää. Liian myöhäistä tehdä sitä kunniakkaasti, mutta ei se tarvitse enää näsäviisastelijoita leukailemaan “menkää katsomaan veikkausliigaa jos ei mehiläisääni kiinnosta.”
Jalkapallokulttuuri, se oikea kansainvälinen sellainen kärsii tästä. Tunnelma kärsii tästä, pelaajat ja pelien laatu kärsii tästä. Onko siis oikein katsoa että yhden maan edustajat pilaavat kaikkien muiden kansainväliseen turnaukseen osallistuvien kisakokemuksen tuolla meiningillä? Vai pitäisikö niiden Englantilaisten, Saksalaisten ja Brassien jotka tuosta vuvuzela melusta myös valittavat (varsin kiivaastikkin kansainvälisessä lehdistössä), alkaa myös katsomaan veikkausliigaa missä ne pillit ei soi? Ehkä käyt kertomassa sen myös heille?
Niin ja vinkiksi, asun itse maassa missä jalkapallo on elämä. Siis kaukana Suomesta.
Toivottavasti tämä viesti ei takerru sensuuriin koska se arvostelee jutun kirjoittajaa.
Kohtahan näitä torvia on varmaan Veikkausliigassakin, ainakin verkkokauppoihin nämä ovat jo saapuneet:
http://www.superkauppa.fi/vuzuela-torvi-keltainen.html