Landon Donovan
| Tähdet
| Yhdysvallat

Landon Donovan
MM2010.fi esittelee nyt C-lohkon tähtiä. Aiemmat tähtiesittelyt täällä.
Landon Donovan on eittämättä yksi Yhdysvaltain kaikkien aikojen lahjakkaimmista ja tunnetuimmista jalkapalloilijoista.
Keskikentällä tai kärjessä viihtyvä Donovan, 28, on ehtinyt saavuttaa etenkin maajoukkueessa paljon: yli 120 kamppailua USA:n paidassa, 42 maaottelumaalia ja kaksi pelattua MM-turnausta.
Los Angeles Galaxyn jalkapalloilija on Yhdysvaltain kaikkien aikojen maajoukkuepyssy. Myös Etelä-Afrikan kisoissa häneltä odotetaan paljon.
Vaikka Donovan on esiintynyt maajoukkueessa edukseen, hänen uransa Euroopan kentillä on ollut takkuinen. Yhdysvaltalainen valittiin vuonna 1999 alle 17-vuotiaiden MM-turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Kisojen jälkeen hän matkasi saksalaiseen Bayer Leverkuseniin, mutta läpimurto jäi tekemättä. Donovan pelasikin lähinnä lainalla kotimaassaan San Jose Earthquakesin riveissä.
Uusi retki Saksaan tuli 2009, kun Donovan pelasi hetken mahtiseura Bayern Münchenissä lainalla. Paluu kotimaahan oli jälleen edessä.
Kolmas matka Euroopan kentille oli suurempi menestys.
Donovan liittyi tammikuussa 2010 Englannin Valioliigan Evertoniin lainapestillä. Hän oli hyvässä vedossa, pelasi yhteensä 13 kamppailua ja viimeisteli kaksi maalia.
Arvostuksesta kertoo, että Donovan nimettiin tammikuussa Evertonin kuukauden pelaajaksi. Liverpoolilaisseura oli halukas jatkamaan lainapestiä, mutta Galaxy kieltäytyi ja Donovan palasi maaliskuussa kotimaahansa.
Yhdysvallat kohtaa MM-turnauksen alkulohkossaan Englannin, Algerian ja Slovenian.
Viime vuonna yllättäen Confederations Cupin finaaliin yltänyt joukkue uskoo vakaasti jatkopaikkaan. Edes lohkon ykkössuosikki Englanti ei pelota Donovania.
”Joukkueessamme on paljon pelaajia Euroopan sarjoista, ja katsomme Valioliigaa jatkuvasti tv:stä, joten Englannin ryhmässä ei ole meille yllätyksiä”, Donovan kuvaili The Sun -lehdelle.
Donovan pelaa Galaxyssä David Beckhamin seurakaverina. Yhdysvaltalainen ei ole jäänyt hiljaiseksi brittitähden rinnalla, vaan on antanut Beckhamille myös rajua kritiikkiä.
”Ainoa haluamamme asia oli sitoutuminen. Sitä ei ole tapahtunut kentällä eikä kentän ulkopuolella”, Donovan moittii The Beckham Experiment -kirjassaan AC Milanissa lainalla pelaavaa megatähteä.
Tapio Keskitalo HS