Uutinen
| 28.5.2010 9:49

Freddy Setlauno asensi kaapeleita tv-yhtiöitä varten Soccer City -stadionin edessä. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
JOHANNESBURG/KAPKAUPUNKI. Jalkapallon MM-kisojen 80-vuotisessa historiassa lopputurnaus pelataan nyt ensimmäistä kertaa Afrikassa.
Maanosan vaurain valtio Etelä-Afrikka pitää kisaisännyyttä tunnustuksena siitä, että viimein muu maailma luottaa sen kykyihin.
Isäntämaa on puhunut MM-turnauksesta koko Afrikan mahdollisuutena parantaa maailmalla vallitsevia mielikuvia.
”Let’s go Africa!” kuuluu yksi iskulauseista.
Etelä-Afrikka pääsi normaaliin kanssakäymiseen muun maailman kanssa vasta vajaat 20 vuotta sitten. Vuodesta 1948 aina 1990-luvun alkuun maata hallitsi valkoinen vähemmistö rotusortopolitiikallaan, joka tunnettiin afrikaansinkielisellä nimellä apartheid.
Politiikka jakoi kansan ihonvärin mukaan valkoisiin, värillisiin ja mustiin ja määräsi näille erilliset asuinalueet, koulut, bussipysäkit, pelikentät ja hautausmaat.
Käytännössä musta enemmistö alistettiin halvaksi työvoimaksi valkoiselle eliitille, mikä edisti maan taloutta mutta rikkoi törkeästi ihmisoikeuksia.
Apartheid-politiikkaa vastustettiin maailmalla, minkä vuoksi Etelä-Afrikkaa vastaan pidettiin talouspakotteita, ja se oli suljettu kansainvälisestä urheilusta. Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan jäseneksi Etelä-Afrikka hyväksyttiin uudelleen 1992.
”Olemme olleet mukana kansainvälisissä kuvioissa vasta niin vähän aikaa. Meille on mieletön tilaisuus isännöidä nyt maailman suurinta urheilutapahtumaa”, sanoi Etelä-Afrikan maajoukkueen puolustaja Matthew Booth HS:lle Johannesburgissa.
Etelä-Afrikan suuri muutosvuosi oli 1994, jolloin maassa järjestettiin ensimmäiset vapaat vaalit, joissa myös muut kuin valkoiset saivat äänestää.
Presidentiksi valittiin yksi maailman kuuluisimmista ihmisistä, Nelson Mandela. Sitä ennen Mandela oli istunut 27 vuotta elämästään vankilassa johdettuaan mustien vastarintaa apartheidia vastaan.
Nyt Etelä-Afrikassa asuu noin 50 miljoonaa ihmistä, joista 80 prosenttia on mustia. Talous on kasvanut nopeasti demokratiankin aikana, mutta työttömiä on jopa kolmannes työvoimasta.
Suuri osa väestöstä elää yhä niukkuudessa. Kunnon asuntoja, vettä, sähköä ja viemäreitä puuttuu niin maaseudun kuin kaupunkien slummienkin asukkailta.
Etelä-Afrikkaa riivaa myös raju rikollisuus. Raiskausten ja murhien määrä on väkilukuun nähden maailman murheellisimpia.
”Kisaturisteilla ei ole pelättävää. Emme kiistä, etteikö yhteiskunnassa olisi rikoksia. Mutta täällä voi silti vierailla turvallisesti. Kisojen aikana ylimääräiset poliisit, sotilaat ja muut turvajoukot varmistavat, että kaikki sujuu”, sanoi Etelä-Afrikan jalkapalloliiton johtaja Leslie Sadibe.

Kapkaupungin Signal Hilliltä aukeaa komea näköala yli kaupungin. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
Etelä-Afrikassa käy vuosittain lähes kymmenen miljoonaa turistia, yleensä ongelmitta. Matkailijoita vetävät Etelä-Afrikkaan muun muassa merenrannat, viinitilat, vuoristot ja villieläinsafarit.
MM-kisojen yhteydessä Etelä-Afrikka yrittää mainostaa myös näyttäviä kaupunkejaan, kuten Durbania pilvenpiirtäjineen ja Kapkaupunkia, jonka sijaintia Pöytävuoren ja Atlantin välissä pidetään yhtenä maailman kauneimmista.
Etelä-Afrikan kansantalous on vain hieman Suomea suurempi, mutta MM-kisoihin se on satsannut jopa lähes viisi miljardia euroa, tosin tarkkaa lukua ei tiedetä.
Rahoista suuri osa on mennyt teiden, julkisen liikenteen ja lentokenttien rakentamiseen. Etelä-Afrikassa on myös arvosteltu, että kisoja varten rakennetuista uusista stadioneista on kustannuksista välittämättä tehty tarpeettomankin säväyttäviä.
Jalkapallo on Etelä-Afrikassa valtavan suosittu laji. Perinteisesti jalkapallo on mustien laji. Valkoiset seuraavat ja harrastavat enemmän rugbya ja krikettiä.
Etelä-Afrikan suosituimmat jalkapalloseurat – ja toistensa kiihkeät viholliset – ovat Orlando Pirates ja Kaizer Chiefs, joiden molempien kotipaikka on mustien erilliskaupunki Soweto Johannesburgin kyljessä.
”Olen kannattanut Chiefsiä jo yli 30 vuotta”, kertoi johannesburgilainen Chris Herbst jonottaessaan MM-kisalippuja Johannesburgissa.
”Kun ensi kertaa menin peliin vuonna 1979, olin stadionilla ainoa valkoinen. Muistan sen elävästi vieläkin. Nyt seuralla on jo aika paljon valkoisiakin kannattajia”, Herbst sanoi.
MM-kisaliput ovat monille eteläafrikkalaisille kohtuuttoman kalliita, joten niitä on myyty paikallisille myös erikoisedullisessa kategoriassa. Sen halvimmat liput maksavat vain noin 14 euroa. Fifa odottaa myyvänsä yli 95 prosenttia kaikista lipuista.
MM-lopputottelu pelataan 11. heinäkuuta Johannesburgin Soccer City -stadionilla, joka on ollut näyttämönä monille muillekin merkkihetkille Etelä-Afrikan historiassa.
Vuonna 1990 juuri vankilasta vapautunut Mandela piti stadionilla puheen lähes 100 000 ihmiselle julistaen, että uudesta Etelä-Afrikasta tehdään kaikkien rotujen yhteinen maa.
Loppuottelupäivänä Mandela palaa stadionille. Hänen on määrä ojentaa MM-pokaali voittajajoukkueelle.
Sami Sillanpää HS
http://mm2010.fi/files/2010/05/20100525_helsinginhenki.mp3
Sami Sillanpää keskusteli Radio Helsingin Anna Laineen kanssa Etelä-Afrikasta ja MM-turnauksesta. Kuuntele keskustelu tästä. Kesto: 28 minuuttia.
Nyt olisi toimittajan paras ottaa asioista selvää ennen kuin kirjottelee epätotuuksia. “Etelä-Afrikan kansantalous on vain hieman Suomea suurempi, mutta MM-kisoihin se on satsannut jopa lähes viisi miljardia euroa, tosin tarkkaa lukua ei tiedetä.” Ostovoimakorjatut BKT:t 2009: Suomi 182 mrd., E-Afrikka 495mrd. (CIA factbook)
Tällä hetkellä “Kaikkien rotujen yhteisessä maassa” toteutetaan valkoisen vähemmistön kansanmurhaa maan johdon hiljaisella siunauksella.Mutta tästähän ei tietysti puhuta kisojenkaan aikana yhtään mitään.
ja valkoinen vähemmistö orjuutti viellä vähän aikaa sitten mustaa enemmistöä…
JR, sekö oikeuttaisi sinun mielestäsi vastakkaisen kansanmurhan? Historiasta on näemmä taas hyötyä.
Ja niin, miten jalkapallokisat auttaa Etelä-Afrikan imagoon? Kaikkea piilotellaan. Slummit siirrettiin turistien silmiltä ja asukkaille tehtiin väliaikainen leirihökkeli jonnekin syrjään. Ei tarvi kuin katsoa tilastoja. Puolet Etelä-Afrikan miehistä raiskaa ja tappotilastot ovat vain Kolumbiaa jäljessä.
En hyväksy sitä että rauhassa elävä ihmenen tapetaan, mutta jos joku mustia sortavaa sarja murhaajan tappaa nii ei yhtää vois enempää kiinnostaa.
Mistä ihmeen sarjamurhaajista sinä höpötät? Sarjamurhaajia ovat korkeintaan ne, jotka lahtaavat Etelä-Afrikassa valkoisia maanviljelijöitä. Hallitseva ANC-puolueen nuorisojohtaja laulaa julkisissa tilaisuuksissa avoimesti buurien tappamisesta.
Se vanhus jonka mustat vähän aikaa sitten tappoivat myönsi avoimesti että oli osallistunut mustien joukko surmiin ja kannatti mustien surmaamista ja alistamista viellä viimeisiin päiviin asti sekä oli jonkin puolueen tai ryhmän johdossa joka kannatti samaa asiaa.
Ja montako ne ANC tyypit ovat sitten oikeasti tappaneet ? 9 ja verrataan sitä siihen lähes 50v alistamiseen ja tappamiseen jota jotkut viellä kannattavat.
täällä taas isäm maan puollustajat kirjoittelemassa viisauksiaan.
onko ihme jos mustilla on katkeruutta ja avointa vihaa valkoista vähemmistöä kohtaan apartheidin jäljiltä. monet kirjoittajat pyrkivät tässä tahallisesti vähättelemään apartheid-ajan vääryyksiä. tietystikään historia ei oikeuta kostotoimia, mutta turha mustia on tässä lähetä syyttämään jotenkin poikkeuksellisiksi tapauksiksi kun ympäri maailmaa kaikissa kahden osapuolen konfliktitilanteissa molemmat syyllistyvät ylilyönteihin juuri tuon patoutuneen katkeroitumisen vuoksi.
lisäksi on turha puhua mistään tasa-arvoisesta maasta kun valkoinen yläluokka on huomattavan rikasta ja vaikutusvaltaista ja pyrkii säilyttämään eliittiasemansa.
ja jos kerran lähdetään hakemaan olkiukkoja hokemalla ANC:n nuorisojohtajan huuteluista niin kannattaa katsoa esim louis therouxin dokumentti buuriesta niin saa hyvän käsityksen millaisia huutoja aidan toiselta puolelta on saatu. monet buureista ovat avoimesti sitä mieltä että kun on kerran saapunut 1600-luvulla paikalle ja perustanut siirtokunnan niin on jotenkin oikeutettu hallitsemaan maata jossa toiset ovat asuneet vuosituhansia.
tilastoja kannattaisi myös opetella lukemaan. 25% on myöntänyt raiskanneensa ja *heistä* puolet (eli 12,5%) myöntänyt useamman (wikipedia & bbc). valtavan suuri luku ja täysin käsittämätöntä, mutta ei silti oikeuta vääristelemään tilastoja ja tekemään pelkän luvun perusteella yksipuolista tuomiota koko etelä-afrikan miesväestöstä.
hommatrollaus on toki hauskaa mutta on kiva tietää ettei rasistisilla populistikommenteillanne ole mitään todellista merkitystä asioihin.
Ootte liian ennakkoluulosii. Etelä-Afrikassa on kaikki hyvin ja / tai ainakin menossa parempaan suuntaan.
“lisäksi on turha puhua mistään tasa-arvoisesta maasta kun valkoinen yläluokka on huomattavan rikasta ja vaikutusvaltaista ja pyrkii säilyttämään eliittiasemansa”
Zimbabwessahan Mugabe on nyt poistanut valkoisilta omaisuuden. Ja mitä seurasi? Massiivinen talouskriisi ja 2000-luvun suurin inflaatio!
“monet buureista ovat avoimesti sitä mieltä että kun on kerran saapunut 1600-luvulla paikalle ja perustanut siirtokunnan niin on jotenkin oikeutettu hallitsemaan maata jossa toiset ovat asuneet vuosituhansia.”
Useimmat Etelä-Afrikan mustista kansoista (joita on siis useita) eivät tosiaankaan ole asuneet siellä “vuosituhansia”. Esimerkiksi xhosat muuttivat sinne toisalta Afrikasta viime vuosisatojen aikana, siis samoihin aikoihin kuin buurit. Jos siis kutsut buureja valloittajiksi, myös suuri osa maan mustista on valloittajia.