Espanjan alustavassa MM-ryhmässä viisi maalivahtia

Espanja | Uutinen | 11.5.2010 12:52

Yhdeksi jalkapallon MM-kisojen ennakkosuosikiksi nostettu Espanja julkaisi tiistaina alustavan pelaajaryhmänsä Etelä-Afrikan turnaukseen. Tässä vaiheessa mukana on vielä 30 nimeä, joista lopullinen 23 pelaajan MM-joukkue valitaan.

Espanjan alustava lista ei sisällä suuria yllätyksiä kenttäpelaajien osalta, mutta maan maalivahdeilla on edessään jännittävä kevät. Listalta löytyy nimittäin peräti viisi veskaria. Real Madridin Iker Casillas on todennäköinen MM-torjuja, mutta esimerkiksi Villarrealin Diego Lopez tekee hyvillä otteillaan vahvasti tuloaan myös maajoukkueeseen.

Muut ehdokkaat Espanjan maalille ovat Liverpoolin Pepe Reina, Barcelonan Victor Valdez ja Atletico Madridin David De Gea.

Valmentaja Vicente Del Bosque nimesi mukaan myös loukkaantumisista kärsineet Cesc Fabregasin ja Fernando Torresin. De Bosquen mukaan kumpikin on toipumassa hyvin vammoistaan, joten Valioliigan tähdet nähtäneen Etelä-Afrikassa.

Fabregasin kohtalona saattaa silti olla vaihtopenkki, sillä Barcelonan kaksikko Xavi ja Andres Iniesta vastaa luultavasti Espanjan pelin pyörittämisestä samoin kuin kahden vuoden takaisissa EM-kisoissa. Torres sen sijaan hyökännee David Villan rinnalla myös MM-nurmella.

Espanjan alustavan MM-jalkapalloilijoiden listasta löytyy peräti kahdeksan Barcelonan pelaajaa. Maan toinen suurseura Real Madrid sai listalle viisi pelaajaansa.

Espanja pelaa MM-kisoissa alkulohkossa H Chilen, Hondurasin ja Sveitsin kanssa. Se kohtaa ensimmäisessä ottelussaan Sveitsin Durbanissa 16. kesäkuuta.

Espanjan alustava MM-ryhmä:
Maalivahdit: Iker Casillas (Real Madrid), David De Gea (Atletico de Madrid), Diego Lopez (Villarreal), Pepe Reina (Liverpool), Victor Valdes (Barcelona)
Puolustajat: Raul Albiol (Real Madrid), Alvaro Arbeloa (Real Madrid), Cesar Azpilicueta (Osasuna), Joan Capdevila (Villarreal), Carlos Marchena (Valencia), Gerard Pique (Barcelona), Carles Puyol (Barcelona), Sergio Ramos (Real Madrid)
Keskikenttä: Xabi Alonso (Real Madrid), Sergio Busquets (Barcelona), Cesc Fabregas (Arsenal), Andres Iniesta (Barcelona), Javier Martinez (Athletic Bilbao), Marcos Senna (Villarreal), David Silva (Valencia), Xavi Hernandez (Barcelona)
Hyökkääjät: Santiago Cazorla (Villarreal), Jesus Navas (Sevilla), Juan Manuel Mata (Valencia), Pedro Rodriguez (Barcelona), Daniel Guiza (Fenerbache, Fernando Llorente (Athletic Bilbao), Alvaro Negredo (Sevilla), Fernando Torres (Liverpool), David Villa (Valencia)

Jaa:
  • Facebook
  • Twitter

Tuoreimmat uutiset